Monipuolisempi IPv6 tuo apua IoT- ja 5G-verkoihin

Uusi internetin IPv6-protokolla on ollut tulossa jo lähes 20 vuoden ajan, mutta vasta nyt sitä tullaan tosissaan tarvitsemaan, kerrotaan tuoreessa Uusiteknologia-lehden artikkelissa. Nykyiset IPv4-osoitteet loppuvat ja IoT-maailma kolkuttaa jo ovella miljoonine IP-laitteineen.

Tuhansia suojaamattomia automaatiolaitteita – katso raportti

Viestintävirasto on kartoittanut useamman vuoden välein verkossa olevien automaatiolaitteiden tietoturvaa. Tulokset ovat olleet varsin heikot, eikä tilanne näytä vuosien ohjeistuksesta huolimatta juurikaan parantunut. Uusimmassa helmi-maaliskuussa tehdyssä skannauksessa suojaamattomia automaatiolaitteita havaittiin yli 2000.

Hello World -satelliitti sai radioluvan

Viestintävirasto on myöntänyt radioluvan suomalaiselle Reaktorin Hello World -satelliittijärjestelmälle. Ratkaisu koostuu avaruuteen lähetettävästä satelliitista sekä Helsingissä sijaitsevasta maa-asemasta.

Tärkeä opas teollisuuden IoT-tietoturvaan

Tietoturvahyökkäysten määrä teollisuusjärjestelmiä vastaan on kasvanut viime vuosina ja niillä alkaa olla jo vakavia vaikutuksia. Suomessa Viestintävirasto on tehnyt hyvää työtä selvittääkseen verkon avoimia IoT-laitteita. Nyt teollisuusinternetin yhteisö on päivittänyt oppaansa teollisuusinternetin (IIoT) tietoturvasta, jonka jokaisen alalla olevan kannattaa lukea.

Viestintävirasto tuo kuidulle enimmäishinnat

Viestintävirasto aikoo vauhdittaa kuituverkkojen käyttöä alennuttamalla kuidun tukkuhintoja 28–80 prosenttia. Samalla virasto asettaa Elisalle, DNA:lle ja Telialle enimmäishinnat. Liian korkeat kilpailijoilta perittävät tukkuhinnat ovat estäneet viraston mukaan kilpailun.

Elisa toi 5G-yhteydet kaduille – Huawein tekniikalla

Elisa testasi Helsingin Pasilassa ensimmäistä kertaa 5G-verkkoa liikkuvassa autossa kahdella 5G-päätelaitteella yhtä aikaa. Testissä hyödynnettiin Elisan ja Huawein rakentamaa maailman 5G:n vaatimuksien mukaista verkkoa.

Viestintävirasto: Reaper-bottiverkko saastuttaa IoT-laitteita

Viestintävirasto varoittaa Reaper-nimisestä haittaohjelmasta, joka voi saatuttaa verkkoon kytkettyjä IoT-laitteita. Tartunnan saaneita kotireitittimiä ja IP-kameroita liittyvät voidaan käyttää bottiverkon kautta esimerkiksi palvelunestohyökkäysten tekemiseen.