Automaatiotapahtuma Reset tulee tammikuussa

Digitalisaation ja automaatioalan kohtaamistapahtuma Reset 2017 järjestetään tammikuussa Helsingin messukeskuksessa. Alkuaan tapahtuma piti järjestää toukokuussa, mutta siirtyi eteenpäin.  Tapahtuma on  tarkoitettu henkilöille, jotka haluavat kehittää liiketoimintaa automaation ja digitalisaation keinoin.

Tammikuun Reset-tapahtuma tulee tarjoamaan ideoita tuottavuuden kehittämiseen ja uusien liiketoimintamallien luomiseen automaation avulla. Resetissä tullaan kuulemaan ajankohtaisia asiantuntijaluentoja muun mussa digitalisoinnin, robotiikan ja terveysteknologian alueilta. Myös IoT on kattavasti mukana.

Aamupäivän Key note -puhujat ovat liiketoiminnan visionäärejä suomalaisen liike-elämän huipulta. Huippupuheenvuoroja esittävät muun muassa Tiedon teollinen internet -liiketoiminnan johtaja Taneli Tikka ja vuorineuvos, taloustieteiden tohtori Kari Neilimo. Moderaattorina toimii Andre Noel Chaker.

Iltapäivä jakaantuu rinnakkaissessioihin, joiden aiheet käsittelevät liiketoiminnan digiympäristöjä ja teollisuuden haasteita.  Puhujina ovat muun muassa liiketoiminnan kehityspäällikkö Timo Hautakoski Rambolista, PwC:n teknologiakonsultointipalveluista vastaava Petri Salo, älyliikenteen Aurora-hankkeesta vastaava Liikenneviraston pääjohtaja Antti Vehviläinen ja teknologiayritys Reaktorin robottiliiketoiminnasta vastaava johtaja Juha-Matti Liukkonen.

reset2016havainnekuva
Seminaariosuuden lisäksi tapahtumassa on näyttelyosuus.

Reset-tapahtumassa esittäytyy myös Automaatio luo huomisen työpaikat -hanke, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta automaatiosta ja merkityksestä Suomen kilpailukyvylle sekä turvata alan opiskelun edellytykset.

Teknisen Kaupan Sähkö- ja koneautomaatiojaoston käynnistämään hankkeeseen osallistuvat yritykset tarjoavat opiskelijoille sekä opettajille osaamista, opiskelua tukevia materiaaleja ja tuotteita sekä tilaisuuksia konkreettiseen työhön tutustumiseen.

Oman rinnakkaisseminaarinsa muodostaa Suomen Automaatioseuran Konenäköjaoksen Konenäköpäivä.

Reset järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 17.1.2017.  Tapahtuman takana on Messukeskus yhteistyökumppaneinaan Teknisen Kaupan Liitto ry ja Robotiikkayhdistys. Tapahtumaan odotetaan valmistavan teollisuuden päättäjiä, automaatiotuotteiden ja -palvelujen käyttäjiä sekä asiantuntijoita
ja suunnittelijoita yli toimialarajojen.

LISÄÄ: Reset17-tapahtuma (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkossa!

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639