Ericsson vähentää 3000 – myös Suomesta

Verkkoyhtiö Ericsson vähentää laitetuotantoa Ruotsissa ja irtisanoo tuotannosta, myynnistä ja suunnittelusta 3000 työpaikkaa. Tiedotteessa yritys kertoi palkkaavansa lähivuosina silti myös tuhat uutta tuotekehittäjää Ruotsiin. Irtisanomiset ulottuvat myös Suomeen. Oulun tuotekehitysyksikkö suljetaan.

Ericsson pyrkii vähentämään Ruotsin toiminnoista kolme tuhatta henkilöä. Vähennyksillä yritys hakee muiden toimien kanssa noin yhdeksän miljardin kruunun eli 940 miljoonan euron säästöjä.

Henkilövähennykset koskevat tuotantoa Boråsin ja Kumlan tehtailla, joista aiotaan vähentää noin tuhat työpaikkaa. Tehtaiden toimintaa supistetaan ja keskitetään. Suunta on harvempiin yksiköihin.

Tuotekehityksestä Ericsson aikoo leikata 800 ja myynnistä sekä muista toiminnoista 1200 henkilöä. Vähennykset kohdistuvat tuotantopaikkakuntien lisäksi myös Tukholmaan, Göteborgiin, Karlskronaan, Linköpingiin.

Toimintojen leikkausten lisäksi Ericsson aikoo palkata Ruotsissa lähivuosina pääosin korkeakoulusta tuhat uutta tutkimus- ja kehittäjää. Ericssonilla on Ruotsissa nyt 16 000 ihmistä ja eri puolilla maailmaa 116 000.

Ruotsin vähennysten lisäksi Ericsson ilmoitti tänään aloittavansa yt-neuvottelut myös Suomen yksiköissä. Vähennystarve on noin 175 työntekijää, joista Kirkkonummelta 135 ja Oulun yksiköistä 40. Oulun tuotekehitystä yritys on sulkemassa vaiheittain kokonaan. Suomessa on Ericssonilla noin 900 henkilöä.

4.10.2016 – Lisätty Suomen osuus.

LISÄÄ: Ericssonin tiedote 4.10.2016 (LINKKI)

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkossa