Lisätty todellisuus käyttöön – uusi HoloLens-alusta

Tietotekniikkatalo CGI kehittää lisätyn todellisuuden ratkaisuja Microsoftin HoloLens-teknologialle. CGI on toteuttanut oman HoloTagger-ohjelmistoalustan. Yritys kehittää sovellutuksia yhteistyössä eri toimialojen asiakkaidensa kanssa.

Ensimmäiset lisätyn todellisuuden uuteen alustaan perustuvat (Augmented Reality, AR) -asiakasprojektit ovat jo meneillään Ruotsissa Västerbottenin lääninhallituksen sekä 3D Nordin kanssa. Västerbottenissa CGI auttaa esimerkiksi visualisoimaan biopankin toimintaa ja testidataa. 3D Nordin kanssa CGI keskittyy AR-teknologiaa hyödyntävän 3D-mallinnuksen kehittämiseen erityisesti arkkitehtuurin ja rakennusalan piirissä.

Muita projekteja syksyn aikana käynnistyy muun muassa valmistavan teollisuuden saralla. Suomessa CGI on jo aiemmin kehittänyt lisätyn todellisuuden AR-pilottisovelluksen muun muassa terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön. Microsoftin HoloLens on vasta asiantuntijoiden hankittavissa ja Suomessakin on eri yrityksissä meneillään useitakin tekniikkaan liittyviä kehitysprojekteja.

”HoloLens-teknologian myötä pääsemme paitsi jatkamaan aiempien kehitysideoidemme parissa myös laajentamaan lisätyn todellisuuden soveltamismahdollisuuksien kartoitusta muillekin toimialoille’’, kertoo mobiili- ja digialustaratkaisuista vastaava johtaja Sami Isoherranen CGI:ltä.

TAUSTAA: Microsoft HoloLens on puettava headset-laitteisto, joka sisältää tietokoneen hologrammien tuottamiseen ja esittämiseen. Laite mahdollistaa liikkuvien kolmiulotteisten asioiden projisoinnin samaan tilaan laitteen käyttäjän kanssa. Tekniikasta käytetään nimitystä lisätty todellisuus (englanniksi Augmented Reality, AR)- Lisätyn todellisuuden suurin potentiaali on niiden kyvyssä luoda fyysistä ja digitaalista maailmaa yhdistäviä kokemusympäristöjä.

Kuva: Microsoft

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639