Uutta kiertotalouteen – varaosat 3D-tulostuksella

Materiaalien kierrätys on tärkeä elementti siirtymisessä uudenlaiseen kiertotalouteen. VTT julkisti tänään keinovalikoimansa siitä, miten kiertotaloutta pitäisi hyödyntää Suomessa. Tutkimuslaitos ehdottaa perinteisempien kierrätys- ja logistiikkaideoiden lisäksi 3D-tulostusta varaosien tulostamiseen.

Menestyvät yritykset, jotka ovat muuttaneet ajattelutapaansa kiertotalouteen ja kehittäneet palveluliiketoimintaansa ja hyödyntäneet tietoa taitavasti. Suomi siirtyy kohti kiertotaloutta uusien liiketoiminta- ja teknologiainnovaatioiden kautta. Kuluttajille kiertotalous tarjoaa entistä fiksumpia ratkaisuja toimia ja vähentää omaa hiilijalanjälkeään.

Uudet ratkaisut mahdollistavat yhteiskunnan läpileikkaavan systeemisen muutoksen. ’’Erilaiset kumppanuudet ja yhteistyö ovat avainasemassa innovaatioiden synnyttämisessä”, toteaa VTT:n tieteellinen johtaja Anne-Christine Ritschkoff uudessa VTT:n Policy Brief -julkaisussa.

Tutkimuslaitos ottaa Policy brief -julkaisussaan  kantaa muun muassa palveluliiketoimintaan, materiaalien kuluttamiseen, ruokahävikkiin, digitalisaation ja 3D-tulostuksen tarjoamiin mahdollisuuksiin sekä liikkumiseen. Kiertotaloudessa materiaalit eivät päädy jätteiksi. Sen sijaan ne kiertävät eri toimitusketjuissa ja niiden välillä – usein myös muotoaan muuttaen.

Avainasemassa kiertotalouden syntymisessä ovat uudet teknologiset ratkaisut, joiden avulla jäte- ja sivuvirroista saadaan uusia raaka-aineita tehokkaasti ja ympäristökuormaa lisäämättä. Logistiikan merkitys kasvaa myös, sillä toimivat toimitusketjut ovat VTT:n mukaan taloudellisesti ja ekologisesti toimivan kiertotalouden perusedellytys.

Viisi keinoa edistää kiertotaloutta

  1. Työvälineiden vuokraus ja arkea helpottavat palvelut kuluttajille 24/7
  2. Leipäketjun hävikistä proteiinia yli sadalletuhannelle suomalaiselle
  3. Kaikki irti jätteestä uudella kierrätyskonseptilla
  4. Personoidut ja materiaalitehokkaat varaosat 3D-tulostuksella
  5. Kulkuvälineet sinne, missä niitä kaivataan

Lähde: VTT:n raportti Kiertotalous (LINKKI, pdf).

Kuva: Kuva huhtikuun Nordic 3D Expo -tapahtumasta.

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639