700 megahertsin taajuudet kolmelle toimijalle

Huutokauppa 700 megahertsin taajuuksista on päättynyt. Taajuudet saivat odotetusti alan kolme suurinta toimijaa DNA, Elisa ja TeliaSonera.  Valtiolle huutokauppa tuo tuloja 66,33 miljoonaa euroa.

Valtioneuvosto myöntää toimiluvat 17 vuoden määräajaksi huutokaupan lopputuloksen mukaisesti. Luvat myönnetään koko valtakunnan alueelle Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta.

Toimiluvan mukainen toiminta 700 MHz:n taajuusalueella voi alkaa, kun taajuusalueen käyttö televisiotoimintaan on päättynyt vuoden 2017 alussa. Aloituspäiväksi ilmoitetaan luvissa 1.2.2017. Yhden taajuusparin hinnaksi tuli keskimäärin 11 miljoonaa euroa.

Viestintävirasto antoi kuukausi sitten 703 – 733 MHz:n ja 758 – 788 MHz:n taajuusalueiden huutokauppaa koskevan määräyksen sekä näille taajuusalueille myönnettävien radiolupien tekniset lupaehdot. Jokainen toimijoista sai 2 x 10 megahertsin taajuusalueen.

Suomi ottaa ensimmäisenä Euroopassa 700 MHz:n taajuusalueen valtakunnallisten langattomien laajakaistaverkkojen käyttöön. Uudet taajuudet mahdollistavat 4G-peiton ja nopeuden parantamisen. Myöhemmin taajuuksia voidaan tarvittaessa hyödyntää myös seuraavan sukupolven 5G-verkoissa.

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!