Biosignaalien mittaaminen vaikeaa

Fysiologisten signaalien mittaaminen antureilla mahdollistaa ihmisten kognitiivisten ja emotionaalisten muuttujien määrällisen arvioinnin. Biosignaalien mittaaminen on kuitenkin vaikeaa ja monimutkaista, selviää Helsingin yliopistossa tehdystä selvityksestä.

Tuore kirjallinen katsaus antaa yleistä tietoa psykofysiologian sovellutuksista ihmisen ja tietojärjestelmien vuorovaikutuksen tutkimukseen. Tällaista hermoston vasteita mittaavaa tutkimusta kutsutaan psykofysiologiaksi.

Vaikka mittausten tekeminen on vain vaikeaa, mutta myös suosittua: esimerkiksi ”Quantified Self” – liikkeen jäsenet pyrkivät mittaamaan elintoimintojaan esimerkiksi urheilusuoritusten aikana. Anturien tuottamilla tiedoilla voidaan parantaa elämän laatua tai esimerkiksi päästä parempiin harjoittelutuloksiin.

Mitattuja signaaleja voidaan käyttäävaikkapa adaptiivisissa eli mukautuvissa käyttäjärajapinnoissa esimerkiksi aktiivisuusrannekkeessa. Signaaleja ja arvioitavia muuttujia on kuitenkin niin paljon, että yksinkertaisen graafin tuottaminen on melko monimutkaista. Tutkimuksen tekeminen signaalien avulla vaatii paljon tietotaitoa ja kehno tulkinta johtaa helposti virhepäätelmiin.

Tästä syystä Helsingin yliopiston Benjamin Cowleyn johtama tutkimusryhmä laati alustavan selvityksen psykofysiologian käytöstä kognitiivisen tilan mittaamisessa ja tunnevasteiden arvioinnissa.

Selvitystä voidaan käyttää myös käsikirjana selvitettäessä signaalien mahdollistamia käyttökohteita. Ryhmä koostuu tutkijoista Tekesin Tietotyön Vallankumous-hankkeesta.

Cowleyn lisäksi kirjoittajina ovat Marco Filetti, Kristian Lukander, Jari Torniainen, Andreas Henelius, Lauri Ahonen, Oswald Barral, Ilkka Kosunen, Teppo Valtonen, Minna Huotilainen, Niklas Ravaja ja Giulio Jacucci.

LISÄÄ: The Psychophysiology Primer: A Guide to Methods and a Broad Review with a Focus on Human–Computer Interaction, Foundations and Trends  Human–Computer Interaction (LINKKI)

Kuvituskuva: Maxim

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2016