Suomeen kaksi Naton teknologian testikeskusta ja yrityskiihdyttämö

Suomeen perustetaan kaksi Naton teknologian Diana-testikeskusta ja yrityskiihdyttämö. Mukana ovat puolustusministeriön lisäksi teknologian tutkimuskeskus VTT, Aalto sekä Helsingin ja Oulun yliopistot. Uudet testikeskukset perustetaan Oulun yliopiston ja VTT:n Otaniemen toimipisteen yhteyteen sekä yrityskiihdyttämö Espooseen.

Suomalaisen koodin edistäjä palkittiin

Suomalaisen koodin edistäjä -palkinto on myönnetty Helsingin yliopiston Matti Luukkaiselle verkossa toteutetusta ohjelmistotuotannon Full Stack Open -kurssista, jolla on ollut jo yli 30 000 osallistujaa ympäri maailmaa. Palkinto julkistettiin tänään 11.10 osana suomalaisen koodin päivää.

Tekoälykurssilla jo miljoona osallistujaa – joko suoritit?

Suomalainen vuodesta 2018 tarjolla ollut maksuton Elements of AI -verkkokurssi on kerännyt  jo miljoona osallistujaa. Kaikkiaan ilmaiselle tekoälykurssille on osallistunut opiskelijoita 170 maasta ja se on käännetty jo 26 eri kielelle. Verkkokurssi on palkittu laajalti maailmalla. Suomessa Nokian säätiö palkitsi verkkokurssi ja sen tekijät vuonna 2019.

Suomi lisää kyberturvallisuuden koulutusta

Kyberturvallisuuden osaajapula on haaste, jota pyritään korjaamaan myös valtion rahoituksella. Uusimpana Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa 2,2 miljoonalla eurolla kolmivuotista koulutushanketta, jolla halutaan vahvistaa yliopistojen yhteistyötä sekä  avata opintomahdollisuuksia yli korkeakoulurajojen ja lisätä täydennyskoulusta suomalaisyrityksille.

5G- ja 6G-verkkojen perusteista avoimet nettikurssit

Helsingin yliopisto tarjoaa Core 5G and Beyond -oppikurssin verkossa kaikille, jotka ova kiinnostuneita uuden sukupolven mobiiliverkkojen toiminnasta ja kuinka ne tulevat muuttamaan elämäämme tulevaisuudessa. Kaikille avoimen kurssin tavoitteena on esitellä verkkojen keskeiset elementit ja sovellukset.

Uusinta suomalaistekniikkaa pään kuvantamiseen

Oulun yliopiston johtama kuvantamisen konsortio on saanut rahoituksen yli viiden miljoonan euron hankkeelle uudenlaisen liikuteltavan reunapilvilaskentaa, tekoälyä ja röntgenilmaisimia käyttävän tomografisen kuvantamismenetelmän kehittämiseen.

Tekniikan päivät osana Tieteen päiviä – nyt videona verkon kautta

Tekniikan päiviä järjestetään tänä vuonna osana Tieteen päiviä 12. ja 15. tammikuuta. Helsingin yliopistolla toteutettavia esityksiä pystyy seurata joko paikan päällä tai suorina videolähetyksinä verkosta. Yhtenä kohteena ovat robotiikan eri muodot viihteestä militaarisovelluksiin. Verkkolähetyksiä voi katsoa myös jälkikäteen. Päivitetty 19.1.2023.

ALD-pinnoite sopii myös uuden sukupolven aurinkokennoihin

Helsingin yliopiston tutkijat kehittävät halidiperovskiittiaurinkokennoissa tarvittavia ohutkalvoja ja niihin sopivia ALD-prosesseja. Tarkoitus on tuoda entistä edullisempia aurinkokennoja ja mahdollistaa niiden integrointi myös erilaisiin esineisiin ja kohteisiin – jopa läpinäkyvinä.

Laserkeilaus tuo puut paremmin esiin

Helsingin yliopistossa on kehitetty entistä tarkempi laserkeilausteknologiaa hyödyntävä menetelmä, jonka avulla on mahdollista saada ajantasaista tietoa metsän ja sen puiden voinnista niitä vahingoittamatta. Väitöskirjatyön tuloksien avulla saadaan tuotettua metsästä puista yksityiskohtainen pistepilvi.

Räätälöity monitoimirobotti kouluympäristöön

Kangasalan kaupunki ja Tampereen ja Helsingin yliopistojen tutkijat kehittivät räätälöidyn monitoimirobotin, jonka avulla oppilaat voivat käytännönläheisesti tutustua robotiikkaan ja robotin ohjelmointiin. Vatialan koululla Kangasalla hiljattain työnsä aloittanut robotti ”Ursula” osaa siivota ja ladata itsensä itsenäisesti.