Pilvi kasvattaa datakeskusta – Espooseen laajennus

Tieto laajentaa Espoossa sijaitsevaa Suomen suurinta datakeskustaan tuhansilla neliömetreillä. Digitalisaation eteneminen edellyttää yrityksen mukaan kasvavaa datan säilyttämisen kapasiteettia.

Tieto avasi datakeskuksen Espooseen viisi vuotta sitten. Keskusta on laajennettu vuonna 2014 noin kymmenellä miljoonalla eurolla. Uusimman laajennushankkeen investointibudjetti on noin 17 miljoonaa euroa..

Tieto aikoo ottaa uuden lisätilan vaiheittain käyttöön vuosien 2017 – 2022 aikana. Suomen lisäksi yhtiöllä on datakeskukset Ruotsissa ja Norjassa.  Datakeskusasiakkaita Tiedolla on useita satoja. Vuoden 2016 kolmannella kvartaalilla Tiedon pilvipalvelut kasvoivat 29 prosenttia.

“Datan määrä lisääntyy räjähdysmäisesti. Jokainen otettu kuva tai lähetetty sähköposti tallentuu jollekin datakeskuksessa sijaitsevalle palvelimelle’’, kertoo Patrik Ekström , Tiedon teknologia- ja modernisointipalveluiden johtaja.

Tietoturvan kasvavat tiukentumisvaatimukset nähdään Tiedossa myönteisenä. Lähivuosina lainsäädäntö tulee tiukentumaan, esimerkiksi EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen myötä.

Tiedon Suomessa sijaitsevat konesalit pystyvät yrityksen mukaan vastaamaan erityisen hyvin myös alati kasvaviin tietoturvan vaatimuksiin. Tiedon datakeskukset tarjoavat myös korotetun tietoturvatason palveluympäristön sensitiivisen datan säilyttämiselle.

”Yritykset ja organisaatiot ovat entistä kiinnostuneempia siitä missä ja miten dataa säilytetään. Euroopan unionin kaikkia yrityksiä koskeva yleinen tietosuoja-asetus tulee voimaan toukokuussa 2018. Silloin jokaisen datan kanssa tekemisissä olevan toimijan tulee voida osoittaa missä loppukäyttäjien dataa säilytetään. Erityisesti valtionhallinnon asiakkaillemme on tärkeää, että kansalaisten tiedot ovat tallessa Suomen rajojen sisäpuolella,” sanoo Patrik Ekström Tiedosta.

Kuva: Tieto

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!