VTT haki eniten patentteja

Patentti- ja rekisterihallituksen tietojen mukaan VTT jätti Suomessa viime vuonna eniten patenttihakemuksia . VTT teki yhteensä 52 uutta patenttihakemusta. Seuraavana olivat Aalto-korkeakoulusäätiö ja kolmantena Kemira.

Patentti- ja rekisterihallitukseen jätettiin viime vuonna kaikkiaan 1368 patenttihakemusta. Silti Suomesta tarvittaisiin lisää patentteja. Siksi Patentti- ja rekisterihallitus kokeilee Aalto-yliopisto kokeilevat yhteistyössä, miten patentoinnin alkuvaihetta voisi Suomessa sujuvoittaa USA:n käytännöistä oppien.

Suomessa kokeillaan nyt USA:n patentti- ja tavaramerkkiviraston (USPTO) provisional application -tyyppisen hakemuksen tekemistä myös Suomessa. Kokeilu tehdään PRH:n sähköisen hakujärjestelmän kautta. Kokeilussa sovitetaan yhteen voimassa oleva patenttilainsäädäntö sekä PRH:n ja hakijan toimintatavat.

Tavoitteena on saada suomalaiseen toimintaympäristöön laajemmin sopiva järjestelmä käyttöön tämän vuoden aikana.

’’Erityisesti akateemisessa maailmassa on usein tarve julkaista tutkimustuloksia nopeasti. Tilapäinen hakemus helpottaa sekä patentoinnin aloittamista että siirtää patentoinnin kustannuksia myöhemmäksi’’, kertoo asiakkuuspäällikkö Jorma Lehtonen PRH:sta.

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2016