Hahmontunnistus tulee lentoasemille – autojen lisäksi matkustajat

Helsinki-Vantaan lentoasemalla tunnistetaan pysäköivien autojen rekisteritunnukset monien kauppakeskusten tapaan. Nyt Finnair ja Finavia testaavat automaattitunnistusta myös lähtöselvityksiin. Kasvojentunnistuksella on tarkoitus purkaa jonoja.

Finnair ja Finavia testaavat uudenlaista kasvojentunnistusteknologiaa lentojen lähtöselvityksessä Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Kolmenviikon testikokeilussa 2.-23.5. selvitetään uuden tekniikan soveltuvuutta lentokenttäympäristöön ja lentoyhtiön järjestelmiin ja käytäntöihin.

”Kasvojentunnistusteknologia kiinnostaa meitä, sillä se voi tarjota mahdollisuuksia helpottaa ja nopeuttaa asiakkaan matkallelähtöä, ja jopa poistaa erillisen tarkastuskortin tarpeen tulevaisuudessa”, sanoo Finnairin maapalveluiden kehittämisestä vastaava johtaja Sari Nevanlinna .

Finnair on kutsunut testiryhmään noin 1000 paljon matkustavaa Finnair Plus -asiakasta. Testiin osallistuvat asiakkaat lataavat Finnairin kautta saatavan testisovelluksen, jolla he toimittavat kasvokuvansa testissä käytettävään järjestelmään.

Testiajanjaksoon sijoittuvien matkojen aikana lähtöselvitykseen testiasiakkaat käyttävät erityistä lähtöselvitystiskiä, jossa kasvojentunnistusteknologia on käytössä. Lähtöselvitystiskillä oleva asiakaspalvelija varmistaa asiakkaan matkatiedot samalla kun kirjaa kasvojentunnistuksen onnistumisen testijärjestelmään.

Finavia on kokeillut tekniikkaa jo omalla väellä.

’’Testasimme viime vuonna kasvojentunnistusteknologiaa henkilökunnan turvatarkastuksessa ja saimme siitä hyvin rohkaisevia tuloksia”, sanoo Helsinki-Vantaan lentoaseman apulaisjohtaja Heikki Koski Finaviasta.

Testissä käytetty kasvojentunnistusjärjestelmän on rakentanut suomalainen ohjelmistotalo Futurice markkinoilla olevista ohjelmistoista ja laitteista sekä pilvipalveluista.

“Käytämme kasvonpiirteisiin perustuvaa tunnistusteknologiaa, joka kääntää kasvokuvat biometrisiksi tunnisteiksi. Tämä mahdollistaa testissä olevien matkustajien tunnistamisen ilman, että kuvia tarvitsee varastoida,” sanoo Futuricen projektipäällikkö Tuğberk Duman.

Kuvituskuva: Finavia

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!