Samsung pian Intelin ohi – uusia siruprosesseja

Samsung nousee nykymenolla maailman suurimmaksi puolijohdevalmistajaksi ohi suoritinjätti Intelin. Korealaisyhtiö jäi alkuvuodesta vielä hitusen pienemmäksi, kertoo uusin yhdysvaltalaisen IC Insightsin selvitys.  Yritys esitteli uusimpia siruprosesseja Piilaaksossa järjestetyssä asiakastilaisuudessa.

Intel oli edelleen puolijohdevalmistajien ykkönen neljän prosentin myynnin erolla toisena tulevaan Samsungiin. Korealaisyhtiö on voimakkaassa kasvussa, joten se todennäköisesti syrjäyttää Intelin maailman suurimpana puolijohdevalmistajana kesän 2017 aikana.

Toukokuussa julkistettu IC Insightin raporttiversio perustuu vuoden 2017 ensimmäisen neljänneksen markkinatuloksiin. Koko markkinan koko oli ensimmäisellä neljänneksellä 99,6 miljardia dollaria ja ennakkotietojen mukaan toisen neljänneksen myynti rikkoo sadan miljardin dollarin rajan.

Samsung esitteli Santa Clarassa järjestetyssä Foundry Forum 2017 -tilaisuudessaan uusimmat ja kehitteillä olevat siruprosessit.

Suurimpia nousijoita olivat DRAM- ja NAND-flash -markkinoilla operoivat muistivalmistajat. Korealainen SK Hynix nousi kolmannella sijalle ja yhdysvaltalainen Micron nousi neljänneksi.

Seuraavana listalla tulevat tehtaattomat puolijohdevalmistajat Broadcom ja Qualcomm. Ne keskittyvät suunnittelemaan piirit, mutta niiden vamistuksen tekevät kaupalliset sopimuspiiritehtaat.

Muita top-10-listan yrityksiä ovat Texas Instruments, Toshiba ja Qualcommin ostama NXP. Listan kymmenennen paikan ottaa Infineon, joka korvaa aikaisemmin sijaa pitäneen kännykkäpiiriyhtiö MediaTekin.

Tämän vuoden aikana on kansainvälisten tietojen mukaan odotetavissa suuria muutoksia top-10-listassa uusien yrityskauppojen ja fuusioiden tuloksena. Markkinat odottavatkin muutoksia viime vuoden Qualcommin NXP-kaupan tavoin.

Samsungin ensimmäinen 10 nm:n tehdas aloitti tuotannon viime lokakuussa.

Samsung on lehtitietojen mukaan suunnittelemassa piirivalmistustehtaidensa erottamista erilliseksi liiketoimintayksiköksi. Näin haluaan tehdä piiriyksiköstä entistä riippumattomampi, jotta kaikenlaiset yritykset voivat teettää korealaisyhtiöllä piirejään. Yritys on hakenut uusia asiakkaita pienistä ja keskisuurista piiritaloista, jotta ei olisi liian riippuvainen suurista Applen ja Qualcommin tyyppisistä asiakkaista.

Kohti neljää nanometriä

Samsung esitteli kuun alussa Piilaaksossa  tuotantoprosessejaan siruasiakkailleen. Viime vuoden lokakuussa aloitetun kymmenen nanometrin LPP (Low Power Plus) -prosessin lisäksi tarjolle ovat tulossa 8, 6 ja aikanaan myös 4 nanometriä. FD-SOI-prosessissa luku on 18 nanometriä.

FinFET-prosesssi jatkuu siihen saakka kun EUV-tekniikka (Extreme Ultra Violet) on valmis suurempiin volyymeihin. Samsung kertoi vuosi sitten sijoittavansa tutkimukseen 1,2 miljardia dollaria.

Maailman suurimmat puolijohdevalmistajat, osuudet 1-3/2017(*

  1. Intel 14,1 %
  2. Samsung 13,6 %
  3. SK Hynix 5,5 %
  4. Micron 4,9 %
  5. Broadcom 4.1 %
  6. Qualcomm 3.7 %
  7. Texas Instruments 3,2 %
  8. Toshiba 2,9 %
  9. NXP 2,2 %
  10. Infineon 1,9 %

*) Koko puolijohdemarkkinan koko 99,6 miljardia dollaria, 1Q2017

Lähde: IC Insight McClean Report (LINKKI)

Kuva: Samsung.

LISÄÄ: Samsung Foundry Forum 2017 (LINKKI)

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!