Kempower ottaa piikarbidipiirit käyttöön

Sähköautojen lataustekniikkaa kehittävä Kempower tuo SiC-piikardbipiirit käyttöön uuden sukup olven latausalustassaan.  Uusia SiC-piirejä hyödynnetään uudessa Power Module V2 -tehoyksikössä.

Euroopan komponenttijakelun kovin kasvu hiipui

Elektroniikkaomponenttien kaupan kiihkein kasvu hiipui alkuvuodesta jakelijajärjestö DMASS:n mukaan toisella vuosineljänneksellä. Vuoden takaiseen puolijohdemyynti kasvoi kuitenkin edelleen 33,4 prosenttia sekä passiivikomponenteissa ja sähkömekaniikassa 19.4 prosenttia.

Sirupula pidätteli Euroopan puolijohdekauppaa

Euroopan puolijohteiden jakelijakauppa laski alkuvuonna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden koronan ja myös piirien saatavuusongelmien takia, kertoo jakeluyhteisö DMASS raportissaan. Viime vuoden loppuun nähden kasvua kuitenkin tuli jopa 15,6 prosenttia vaikka erityisesti autoteollisus on kärsinyt komponenttien heikosta saatavuudesta. Suomessa osapula vaikutti esimerkiksi Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaan tuotantoon.

Maailman nopein latausratkaisu kännyköihin

Qualcomm on esitellyt maailman nopeimman kännyköiden latausratkaisun. Se on yrityksen mukaan ensimmäinen kaupallinen pikalatausalusta, joka tukee yli 100 watin lataustehoa älypuhelimissa ja muissa Android-laitteissa.  Katso videolta miten ratkaisu käytännössä toimii.

Analogiapiirien jättiläinen osti kilpailijansa

Analogiajätti Analog Devices ostaa kilpailevan Maximin yli 20 miljardin dollarin kauppahinnalla, joka maksetaan Analogin osakkeilla. Samalla kisa analogiapiireissä kovenee ykköspaikkaa pitävän Texas Instrumentsin kanssa. Analog osti jo neljä vuotta sitten kilpailevan Linear Technologyn 14,8 miljardilla dollarilla.

Sirutoimittajat ja Google laittoivat Huawein boikottiin

Yhdysvaltain ja Kiinan pitkään kytenyt kauppasota sai vuosi sitten uudenlaisia muotoja kiinalaisen Huawein laitteiden vakoilusyytteistä. Uusimpien yhdysvaltalaistietojen mukaan Googlen Alphabetical ei toimittaisi Huaweille enää uusia Android-päivityksiä ja muutamat isot piiritoimittajat olisivat keskeyttäneet toimituksensa Huaweille. Kauppaministeriö on antunut kuitenkin 90 päivän lisäajan Huawei-toimituksille(*.

Nokia-merkille tulossa 5G-puhelin

Sirujätti Qualcomm ja Nokia-kännyköitä tuottava HMD Global ovat sopineet maailmanlaajuisesti 5G Multimode -patentteja koskevan lisensointisopimuksen. Sopimus vauhdittaa tulevien Nokia-merkkisten 4G- ja 5G-puhelimien kaupallista suunnittelua ja markkinoille tuloa.

Ensimmäinen moduuli 5G-puhelimiin

Qualcomm on esitellyt tuleviin 5G NR -puhelimiin modeemipiirien lisäksi RF- ja antennimoduulit millimetriaaltoalueen sekä alle-6 GHz:n taajuuksille. Samalla yritys kertoi jatkavansa NXP-yrityksen osakkeiden ostotarjoustaan.

Nokia panostaa piiriosaamiseen

Nokia on julkaissut jo uusia tietoliikennepiirisarjoja 5G-tukiasemiin ja optisiin verkkoratkaisuihin. Barcelonan mobiilimessuilla esiteltiin CEVA:n DSP-osuuden sisältävä ReefShark ja uusimpana huippunopea Photonic Service Engine 3 -piirisarja. Vuosi sitten julkaistiin nopea FP4-reitinpiiri. ReefShark-piirisarjat tuovat Nokian mukaan radiotaajuisille (RF) -yksiköille, kuten MIMO-antennin käyttämälle radiolle, parantavat merkittävästi niiden suorituskykyä. Lisäksi se puolittaa MIMO-antennin vaatiman elektroniikan. ReefShark-piirisarjat vähentävät myös kantataajuusyksiköiden…

Samsung pian Intelin ohi – uusia siruprosesseja

Samsung nousee nykymenolla maailman suurimmaksi puolijohdevalmistajaksi ohi suoritinjätti Intelin. Korealaisyhtiö jäi alkuvuodesta vielä hitusen pienemmäksi, kertoo uusin yhdysvaltalaisen IC Insightsin selvitys. Yritys esitteli uusimpia siruprosesseja Piilaaksossa järjestetyssä asiakastilaisuudessa.