Robotit tulevat sairaalaan – tässä kehitysnäkymät

Robotiikan tulo osaksi sairaalan arkea vaatii laaja-alaista yhteispeliä. Niistä on apua niin lääkkeiden kuin muidenkin tavaroiden kuljettamisessa. Hoitajien työtä voidaan helpottaa ja lääkkeiden annosteluun on jo robottikaappeja. VTT on julkaissut tulevaisuuden hoivarobottien käytöstä tiekartan.

Sairaaloissa robotiikkapalvelujen tarve kasvaa VTT:n mukaan väestön ikääntyessä. Uuden teknologian käyttöönotto hoito- ja hoivatyön tukena ei ole yksinkertaista. Robottijärjestelmät herättävät kysymyksiä muun muassa turvallisuudesta, vaikutuksista hoidon laatuun ja työpaikkojen kohtalosta.

Aethon TUG:n logistiikkarobotti Seinäjoen keskussairaalassa. Kuva Marketta Niemelä / VTT.

Automaattisten kuljetusjärjestelmien tulo osaksi sairaaloiden arkea on Suomessa vasta aluillaan. VTT selvitti  logistiikkarobottijärjestelmän käyttöönottoa Seinäjoen keskussairaalassa. Se on yksi pioneereista ja  robottijärjestelmään tulee kuulumaan kaikkiaan 5-8 automaattista kuljetusrobottia, joista kaksi ensimmäistä otettiin käyttöön tutkimuksen aikana.

Uusien kuljetusrobottien tavoitteena on vähentää kuljetuskustannuksia, parantaa tarvikkeiden saatavuutta ja helpottaa sairaalakäytävien ruuhkia, kun kuljetukset saadaan toimimaan ympäri vuorokauden kaikkina päivinä. VTT:n mukaan henkilöstön suhtautuminen kuljetusrobotteihin on kehittynyt positiivisesti, ja myös muista sairaaloista on osoitettu paljon kiinnostusta Seinäjoen kokemuksia kohtaan.

’’Kun uusia robotteja otetaan käyttöön, on huolehdittava kokonaisuuden toimivuudesta huolellisen suunnittelun, pilotoinnin ja käyttöönoton avulla’’, arvioi VTT:n erikoistutkija Inka Lappalainen ROSE-hankkeesta.

Japanissa kokeillaan laajalti erilaisia hoitorobotteja.

VTT:n tutkimus kuuluu Robotit ja hyvinvointipalvelujen tulevaisuus (ROSE) –hankkeeseen (2015 – 2020), joka selvittää Suomen edellytyksiä ottaa avustavaa robotiikkaa käyttöön ikääntyvän väestön itsenäisen asumisen, hyvinvoinnin ja hoidon tueksi.

Hankkeen välituloksena on julkaistu Robotics in Care Services: A Finnish Roadmap -tiekartta (linkki alempana), jossa annetaan suosituksia sekä poliittiseen päätöksentekoon että tutkimukseen.

Tiekartan on toteuttanut hankekonsortio, johon kuuluu hankkeen koordinaattori Aalto-yliopisto, Laurea ammattikorkeakoulu, Lappeenrannan ja Tampereen teknillinen yliopistot sekä Tampereen yliopisto ja VTT.

Päivitetty aloituskuvaksi Aethon TUG (LINKKI, video) ja (LINKKI, esitys)

LISÄÄ: Hoitorobotiikan tiekartta – Robotics in Care Services: A Finnish Roadmap (LINKKI, pdf)

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue tästä ilmaiseksi!