Linux-ytimelle kuuden vuoden tuki – tärkeää sulautetuissa

Linux-käyttöjärjestelmän ytimet kehittyvät nopeasti. Joka viides versio määritellään pitkään tuettavaksi LTS-versioksi. Tähän asti pituus on ollut kaksi vuotta, mutta kasvaa nyt kuuteen vuoteen. Pidennys on tärkeää erityisesti sulautetuissa elektroniikkajärjestelmissä.

Uudesta pitemmästä tukiajasta kertoi Googlella työskentelevä Ilyan Malchev ”Linaro Connect” -konferenssissa. Kaikilla Linux ytimen LTS versioita alkaen versiosta 4.4 tuetaan nyt virallisesti kuusi vuotta. Uusin LTS versio on julkaistu versiona Linux 4.14. Kaaviossa hänen seminaariesityksestään aikajana kuuden vuoden tuelle.

Linuxin ytimen päälle rakennetut eri Linux jakelut ottavat uusia ytimen versioita käyttöön omaan tahtiinsa. Automaattisesti päivittyvä normaaleissa tietokoneissa pyörivät Linux-järjestelmät saavat tyypillisesti uuden ytimen samaa tahtia päivitysten kanssa.

Joka viides Linux-ytimen LTS-versiota on tuettu tähän asti kaksi vuotta, mutta uusi kuuden vuoden tukiaika tulee tarpeeseen esimerkiksi sulautetuissa ja tulevaisuuden IoT-järjestelmissä.

Monessa tapauksessa tuote on voitu saada markkinoille, niin kahden vuoden tukiajasta on ehtinyt kulua jo puolet tai enemmänkin.

Uusi LTS-tukiaika kattaa nyt aimepaa paremmin Linuxia käyttävän elektroniikkatuotteen koko suunnitellun elinajan.  Myös Linux-pohjaisen Androidin muuttuminen modulaarisemmaksi helpottaa Android-kännyköiden ja muiden siihen perustuvien elektroniikkalaitteiden päivitettävyyttä.

LISÄÄ: Googlen Iliyan Malchevin keynote videona ja esityskalvot, SFO17-400K1 (LINKKI) ja Linux-ytimet (LINKKI). Lue myös Linux-uutiset Uusiteknologia.fi-palvelusta (LINKKI)

Kuvituskuva: Turkulaisen Nextfour Solutionin Linux-näyttötietokone Q yhdistää kaikki veneen toiminnot yhdelle kosketusnäytölle.

TAUSTAA: Tätä Linux on

Linux-ytimet ja kuinka pitkään niille luvataan tukea. Lähde: Kernel.org (LINKKI)
  • Linuxilla tarkoitetaan usein kokonaista käyttöjärjestelmää, jonka ytimenä Linux-ydin toimii.
  • Linux-jakelupaketti on käyttöjärjestelmän muodostava kokoelma vapaan lähdekoodin ohjelmistoja ja ohjelmistokirjastoja, jotka toimivat Linux-käyttöjärjestelmäytimen päällä.
  • Käyttöjärjestelmäydin on tietokoneen käyttöjärjestelmän alin osa, joka mahdollistaa kaikkien muiden tietokoneen ohjelmien toiminnan. Suomalainen Linus Torvalds julkaisi ensimmäisen version Linuxista vuonna 1991.

 

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2017