Tilasto: Televisiokauppa käy kohisten – isompia kokoja

Kodintekniikan myynti kasvoi 7,4 prosenttia Elektroniikan Tukkukauppiaiden järjestön mukaan vuoden 2017 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä. Viihde-elektroniikassa kasvua mitattiin 18,3 prosenttia. Suurimmat kasvuluvut nähtiin UltraHD-televisioissa (92,4 %), joiden kauppa kasvaa edelleen nopeasti.

Televisiota ostettaessa päädytään elektroniikkaa myyvien mukaan yhä useammin isoon, yli 55 tuuman kuvaruutuun. Televisioiden myyntiä kasvatti myös halu hyödyntää suoratoistopalveluita, kuten Yle Areena, YouTube ja Netflix.

’’Ultra hd -televisioiden osuus tv-kaupan arvosta on sekin jo vajaa puolet’’, kertoo ETK ry:n elektroniikka-jaoston puheenjohtaja Markus Nummisalo.

Musiikki kuunnellaan yhä useammin älypuhelimesta. Tästä kertoo pitkään jatkunut kasvu langattomien monihuone- (21,8 %) ja bluetooth-kaiuttimien (25,4 %) sekä etenkin hifi- ja mobiilikuulokkeiden (47,8 %) ryhmissä.

Tv-ääntä kohentavien soundbar- ja soundbase-kaiuttimien myynti kasvoi sekin 26,8 prosenttia.

Kamerakaupan pitkä alamäki kääntyi nousuun vuoden 2017 aikana. Eniten myyntiään kasvattivat peilittömät järjestelmäkamerat (60,5 %) ja peilietsinkamerat (25,0 %). Action-kameroiden suosio jatkoi sekin nousuaan (21,4 %).

Älypuhelimien kauppa jatkuu vilkkaana, ja niitä myytiin vuoden 2017 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä 1 693 928 kappaletta. Kasvua mitattiin niin myynnin arvossa (6,7 %) kuin kappalemäärissäkin (4,8 %).

Älykelloja ostettiin 128 669 kappaletta, ja kasvua nähtiin sekä myynnin arvossa (39,3 %), kappalemäärissä (9,4 %) että keskihinnassa (27,3 %). Tietokoneiden myynti kasvoi 9,4 prosenttia, mutta tablettien laski 16,1 prosenttia.

Elektroniikan Tukkukauppiaat ETK ry on kodintekniikka-alan kaupan elinkeinopoliittinen edunvalvontajärjestö.

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2017