Älynapit paikantavat ja kommunikoivat

Elektroniikan pitäisi olla tulevaisuudessa huomaamaton ja luotettava lisä turvallisen ja sujuvan elämän rutiineissa, kuten myös automaation vikasietoisissa ratkaisuissa. Vaasan yliopistossa tarkastetaan maanantaina tekniikan lisensiaatti Heikki Palomäen väitöskirja langattomiin älynappeihin perustuvasta verkkoratkaisusta.

’’Älykkäästi toimiva elektroniikka lisääntyy ympärillämme ja se tuo uudenlaisia vaatimuksia toteutuksille’’, sanoo Vaasan yliopistossa 4. joulukuuta väittelevä Heikki Palomäki. Väitöskirjatutkimuksen mukaan pienet, langattomasti tietoa vaihtavat radionapit ovat tulevaisuutta.

Luotettavuus nousee väitöskirjan mukaan uudelle tasolle, kun pienet, lähes itsenäisesti käyttäytyvät radionapit keskustelevat langattomasti havainnoiden ympäristöään ja mukautuen eri tilanteisiin myös mahdollisissa vikatilanteissa.

Palomäki toivoo, että langattoman teknologian kehitystä vietäisiin avoimempaan suuntaan, jolloin jokainen osaaja voisi kehittää uusia tuotteita käyttäen muiden tuotekehityspanoksia ja tarjoten omaa työtään muiden käyttöön.

Palomäki on simuloinut tietokoneella erilaisia paikannusmenetelmiä, tiedon reititystä verkossa ja esimerkiksi kaivinkoneen kalibrointia. Myös Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijoita on ollut avustamassa ohjelmoinnissa ja simuloinnin testauksessa.

Opiskelijaprojektina toteutettu kaivinkoneen kalibrointi neurolaskentaa käyttäen oli menestyksellinen testi. Radionappien toimivuutta kokeiltiin myös tuulimyllyn siivessä, lehmien paikannuksessa ja kasvihuoneen mittauksiin.

Lisää: Heikki Palomäen väitöskirja: Wireless Distributed Intelligence in Personal Applications. Acta Wasaensia 393. Vaasan yliopisto. University of Vaasa 2017 (LINKKI, pdf).

TAUSTAA: Pieni radionappi sopii moneen tehtävään

  • Pienikokoisilla, yksinkertaisilla mutta älykkäillä radionapeilla on paljon sovellusmahdollisuuksia tulevaisuudessa.
  • Dementoituneiden vanhusten tai lapsien liikkumista voidaan valvoa älynapeilla huomaamattomasti ja turvallisesti.
  • Erilaisiin elämysliikuntamuotoihin älynapeilla voidaan tuoda lisää mielenkiintoa ja ohjattavuutta
  • Hajautettu automaatio voidaan toteuttaa vikasietoisesti yksinkertaisilla pienillä radiomoduuleilla.
  • Radionappeja voidaan käyttää tuotteiden siirtymisen seuraamiseen tuotantolinjalla tai pelivälineiden hakuja ja palautuksia automaattisessa vuokrausjärjestelmässä.

Lähde: Heikki Palomäki

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2017