Säteilyanturista Parkinsson tautiin – parhaimmat opinnäytetyöt

Parhaimmat tekniikan opinnäytetyöpalkinnot menivät tänä vuonna Aalto-yliopiston, LUT-yliopiston ja Turun yliopiston opiskelijoille. Aiheita olivat röntgenkuvantaminen, sääpallojen ympäristöystävällisyys ja Parkissonin taudin tunnistaminen. Niistä uudenlainen herkkä säteilyanturi on päässyt jo kaupalliseksi vientituotteeksi.

Miksi robottikoira ei liiku paremmin – tässä syyt

Monilla uusilla palveluroboteilla on edelleen isoja vaikeuksia liikkua ihmisjoukon keskellä, arvioidaan torstaina 19.10 Joensuun yliopistolla tarkastettavassa väitöskirjatutkimuksessa, Robotti havainnoi kyllä  ympäristöä kameralla ja muilla antureilla, mutta liikkuminen voi olla nykivää jatkuvina suunnanmuutoksineen ja pysähdyksineen.

Tulevaisuuden polymeerirobotit liikkumaan valon avulla

Pehmeä robotiikka voi korvata tulevaisuudessa jopa käytössä oleville metallikuorisia sähköllä ohjattavia robotteja.  Tampereen yliopipistolle tutkitaan  niitä varten ”älykkkäitä”, ulkoisiin ärsykkeisiin reagoivia polymeereja, joiden aulla liikettä voidaan ohjata valoenergian avulla. 

Avoin alustakehitys tuo helpommin langattomat IoT-ratkaisut

Esineiden internetille tärkeä langaton automaatio tarvitsee avointa alustakehitystä, sillä se muodostaa perustan kaikelle järjestelmänkehitys- ja standardointityölle. Ensi viikon keskiviikkona aiheesta väittelee Vaasan yliopistossa FM Reino Virrankoski.

Avoin innovointi ei aina parasta – tietovuodot riskinä

Tutkimusintensiivisiin yrityksiin kohdistuu kovia paineita uusien innovaatioiden kehittämiseksi. Esimerkiksi ICT- tai lääkintäalalla uudet innovaatiot ja patentit ovat välttämättömiä. Yhtenä ratkaisuna on ollut avoin yhteistyö ja innovoinnin ulkoistaminen muille yrityksille. Riskinä voi olla tietovuodot, selviää Vaasan yliopistossa tehdystä väitöstutkimuksesta.

Kännykän paikkatiedot voivat olla ongelma

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että sijaintiasi ja liikkeitäsi voidaan jäljittää henkilökohtaisimpien mobiililaitteidesi ja etenkin älypuhelinten avulla? Uusi oikeustieteen väitöskirja tarjoaa huolestuttavaa tietoa paikkatietojen haavoittuvuudesta ja kehitysnäkymistä. Paikkatiedoilla voi itsesi lisäksi olla monta muutakin ottajaa ja hyödyntäjää.

Sähköenergiaa syntyy kävelemällä

Oulussa kehitetyllä pietsosähköisellä energiankeräimellä voidaan tuottaa sähköä esimerkiksi puettavan elektroniikan tarpeisiin. Oulun yliopistossa tarkastettavan väitöskirjan mukaan energiakeräin voisi toimia jopa pienitehoisten laitteiden ainoana virtalähteenä.

Älynapit paikantavat ja kommunikoivat

Elektroniikan pitäisi olla tulevaisuudessa huomaamaton ja luotettava lisä turvallisen ja sujuvan elämän rutiineissa, kuten myös automaation vikasietoisissa ratkaisuissa. Vaasan yliopistossa tarkastetaan maanantaina tekniikan lisensiaatti Heikki Palomäen väitöskirja langattomiin älynappeihin perustuvasta verkkoratkaisusta.

Nopeat ohjelmistopäivitykset vaativat saumatonta toimintaa

Ohjelmistoyritysten päivitysjaksot ovat lyhentyneet viime vuosina kuukausista tunneiksi ja jopa minuuteiksi. Niiden hoitaminen mallikkaasti vaatii eilen Oulun yliopistossa tarkastetun Lucy Ellen Lwakataren väitöskirjan mukaan saumatonta ohjelmistokehitystyötä Facebookin ja Amazonin tyyliin.