Helsinkiin drone-kielto – puolustusvoimat haluaa lennättämisen kuriin

Lennokkien ja miehittämättömien ilma-alusten määrä Suomessa on kasvanut viime vuosina. Nyt puolustusvoimat haluaa toimivaltuudet puuttua  miehittämättömien ilma-alusten kulkuun vaikka voimakeinoin. Itsenäisyyspäiväksi Helsingin keskustaan on jo määrätty koptereilla täydellinen lentokielto.

Puolustusministeri Jussi Niinistö asetti vuosi sitten selvityshankkeen, jonka tehtävänä on valmistella ehdotukset lainsäädäntömuutoksista, jotka ovat tarpeen miehittämättömien  lennokkien toimintaan puuttumiseksi.

Kauko-ohjatuilla lennokeilla ja miehittämättömillä ilma-aluksilla voidaan myös häiritä tai jopa estää viranomaisten toimintaa. Puolustusvoimat on tunnistanut ilmiön ja pitää uhkaa merkittävänä.  Myös rajaylityksiä ja salakuljetusta voidaan tehdä aiempaa helpommin kauko-ohjatuilla lennokeilla.

Työryhmä ehdottaa puolustusvoimista annettua lakia muutettavaksi, siten, että siihen lisättäisiin säädökset lennokin tai miehittämättömän ilma-aluksen kulkuun puuttumisesta. Esityksen mukaan Puolustusvoimilla olisi tarvittaessa toimivaltuudet puuttua teknistä laitetta tai voimakeinoa käyttäen lennokin kulkuun Puolustusvoimien käytössä olevilla alueilla ja tietyin edellytyksin niiden ulkopuolella.

Puolustusvoimien toimivaltuudet olisivat ehdotuksen mukaan rajattuja ja niiden käyttäminen liittyisi aina puolustusvoimien lakisääteisten tehtävien toteuttamiseen. Poliisilla olisi jatkossakin yleistoimivalta yleisellä alueella ja yhteistyöstä poliisin kanssa olisi laissa säännökset.

Puolustusministeriö järjestää mietinnöstä lausuntokierroksen tammikuun loppuun asti. Maailmalla on tarjolla kauko-ohjattujen lennokkien toiminnan estämiseen tarkoitettuja laitteita. Niitä valmistavat muun muassa Aaronia ja Rohde & Schwarz. Lisäksi Suomessa Sensofusion Oy valmistaa radiolaitetta, jonka avulla laittoman lennokin ohjauksen  viranomainen voi ottaa haltuun.

TAUSTAA: Lentokieltoalue Helsingin keskustaan

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on perustanut itsenäisyyspäivän ajaksi Helsingin ydinkeskustaan rajoitusalueen, jossa miehittämättömien ilma-aluksien ja lennokkien lennättäminen on kielletty 6.12.2017. Kartta alueesta (LINKKI).

TAUSTAA: Eurooppalaiset drone-asiantuntijat Suomessa

Eurooppalaiset drone-asiantuntijat kokoontuivat marraskuussa Suomeen ’’High Level Conference on Drones’’ -seminaariin. Paikalla oli vieraita yli 30 maasta yhteensä lähes 400. Kokouksen videoesitykset ovat katsottavissa verkosta (LINKKI, video)

LISÄÄ: Työryhmän mietintö on luettavissa (LINKKI) ja muut robottilennokkien toimintaan liittyvät uutiset Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI1 ja LINKKI2).

LISÄÄ: Tuotetietoa radiopohjaisista lennokkien estolaitteista: Rohde & Schwarz (LINKKI), Aaronia (LINKKI , edustajana Suomessa Profelec Oy LINKKI) sekä vantaalainen lennokkien radioestolaitteita valmistava Sensofusion Oy (LINKKI).

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2017