Suomi houkutteli kuudenneksi eniten huippuosaajia

Suomi sijoittui huippuosaajien houkuttelussa Global Talent Competitiveness Index -selvityksessä kansainvälisesti kuudenneksi. Avoimuus ulospäin on selvityksen mukaan silti haaste varsinkin kansainvälisiä huippuosaajia Suomeen houkuttelussa.

Global Talent Competitiveness Index -tutkimuksessa (GTCI) oli mukana 119 maata ja 90 kaupunkia. Ne on arvioitu sen mukaan, miten ne kasvattavat lahjakkuuksista huippuosaajia, houkuttelevat heitä muualta ja pitävät heistä kiinni.

Tutkimuksen kolmen kärjen muodostivat tänä vuonna odotetusti Sveitsi, Singapore ja USA. Suomi paransi silti sijoitustaan viime vuodesta kolmella pykälällä ja sijoittui kuudenneksi. Sulkia hattuun Suomi sai koulutusjärjestelmästä ja sisäisestä avoimuudesta.

Parhaiten sijoittuneilla mailla oli yhteisinä tekijöinä muun muassa koulutusjärjestelmä, joka on rakennettu työelämän tarpeita ajatellen, lainsäädännön ja liike-elämän joustavuus, työllistämispolitiikka, joka yhdistää joustavuuden ja sosiaaliturvan sekä avoimuus niin sisäisesti kuin ulospäinkin.

”Suomi kasvattaa talentteja myös muiden maiden tarpeisiin: hyvin koulutetut ja sanansa pitävät suomalaiset ovat kansainvälisillä työmarkkinoilla hyvin kysyttyä työvoimaa”, toteaa Adecco Finlandin toimitusjohtaja Jukka-Pekka Annala. Yritys on osa maailmanlaajuista henkilöalan Adecco Groupia.

Global Talent Competitiveness Index -tutkimuksen toteuttivat yhteistyössä Adecco Group, ranskalainen liike-elämän korkeakoulu INSEAD sekä viestintäyritys Tata Communications.

LISÄÄ: GTCI-tutkimus (LINKKI, pdf, 11,3 Mt)

Kuva: Shutterstock