Suomi patentoi kasvavasti – Nokia edelleen suurin

Patenttihakemuksien kokonaismäärä kasvanut viime vuonna. Niistä eniten hakemuksia tuli Uudeltamaalta, Pirkanmaalta ja Pohjois-Pohjanmaalta. Suomessa haetuista patenteista suurin oli Nokia ja neljäntenä Valmetin eri yksiköt.

Patentti- ja rekisterihallitukseen jätettiin viime vuonna 1 529 kansallista patenttihakemusta. Vuonna 2016 määrä oli 1 368, joten kasvua on 12 prosenttia.

Patenttihakemuksia on jätetty eniten Uudeltamaalta (667 kpl), Pirkanmaalta (110 kpl) ja Pohjois-Pohjanmaalta (71 kpl).

Eniten hakemusmäärät ovat kasvaneet Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Karjalassa sekä Lapissa. Hakemusmäärät ovat kasvaneet selvästi myös Pohjois-Savossa, Satakunnassa, Uudellamaalla ja Pirkanmaalla. Tarkempi tilasto (LINKKI)

TAUSTAA: Patentti

  • Patentti on yksinoikeus käyttää keksintöä. Keksinnön käytöllä tarkoitetaan ammattimaista hyödyntämistä, kuten tuotteen valmistusta, myyntiä, käyttöä ja maahantuontia.
  • Suomessa patenttia haetaan PRH:lta. Kansallisten eli vain Suomessa voimassa olevien patenttien lisäksi PRH käsittelee myös kansainvälisiä patenttihakemuksia.
  • Suomessa oli vuoden 2017 lopussa voimassa yli 50 000 suomalaista tai eurooppalaista patenttia.

LISÄÄ: PRH/Patentit (LINKKI) ja patenttiopas (LINKKI, pdf) ja patenttimäärät tekniikka-aloittain (LINKKI).

Suomen suurimmat patentinhakijat 2017*

  1. Nokia 53 (19)
  2. Aalto 48 (26)
  3. Valmet 40 (33)
  4. VTT 39 (52)
  5. Kemira 32 (23)
  6. LUT, Lappeenranta 22 (10)
  7. Dispelix 21 (0)
  8. Neste 21 (15)
  9. Rolls-Royce 14 (9)
  10. Konecranes 13 (5)
  11. Beneq 11 (10)
  12. Myllyn Paras 10 (0)
  13. Andritz 9 (4)
  14. Oulun Yliopisto 8 (3)

Lähde: PRH, suluissa 2016, *) Ei mukana ulkomailla haettuja patentteja

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2017