Selvitys: Identiteettivarkaat iskevät verkossa

Valtaosa suomalaisista uskoo identiteettivarkauksien lisääntyvän tulevaisuudessa. Sen uhriksi joutumista pidetään todennäköisempänä verkossa kuin sen ulkopuolella, kertoo Asiakastiedon tekemä selvitys. Suomalainen huolehtii paperidokumenteista. mutta verkossa jopa viidennes ei vaihda salasanojaan säännöllisesti.

Identiteettivarkaudet ovat lisääntyneet Suomessa, ja niistä kirjataan vuosittain tuhansia rikosilmoituksia. Suomen Asiakastieto kyselyssä jopa 60 prosenttia vastaajista pitää mahdollisena, että heidän nimellään saatettaisiin esiintyä sosiaalisessa mediassa: Silti vain 28 prosenttia uskoo, että heidän varastettua passiaan saatettaisiin käyttää matkustamiseen.

’’Moni kokee, että tärkeintä on suojata perinteiset paperit, joissa on oma nimi tai henkilöllisyystunnus, vaikka usein varas vaanii myös netissä. Fyysisten henkilöpapereiden lisäksi onkin syytä huolehtia myös esimerkiksi verkkopankkitunnuksista ja luottokorttitiedoista, etteivät tiedot pääse vääriin käsiin, kertoo Suomen Asiakastiedon liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen.

Identtiteettirikos ei ole suomalaisille tuntematon: neljännes vastaajista on joko itse joutunut uhriksi tai tuntee henkilön, jonka tiedot on varastettu. 80 prosenttia suomalaisista uskoo myös identiteettivarkauksien lisääntyvän tulevaisuudessa.

Asiakastiedon kyselyn mukaan valtaosa vastaajista vaihtoi onneksi usein salasanojaan sekä seurasi ja hallinnoi aktiivisesti pankkitilejään ja luottokorttejaan. Viidennes ei silti vaihtanut säännöllisesti salasanojaan. Kyselyn piirissä oli tuhat henkilöä, joka on kansallisesti edustava otos.