Yksityinen LTE-verkko rakentajille

Ukkoverkot pilotoi rakennusyhtiö Firan kanssa yksityisen LTE-mobiiliverkkon toimintaa työmailla. Verkko toteutetaan 2.6 GHz taajuusaluetta hyödyntäen. Ensimmäinen Firan työmaa sijoittuu pääkaupunkiseudulle.  Taustalla on muiden operaattoreiden haluttomuus lähteä toimimaan uusille asuinalueille jo rakennusvaiheessa.

Rakennusala on murroksessa, jossa digitalisaation kautta on mahdollista saada merkittävää tehokkuutta sekä laatua rakentamisen prosesseissa. Rakennusten kiristyneet energiatehokkuusvaatimukset ja ympäröivät työmaat aiheuttavat häiriöitä matkapuhelinverkkojen datayhteyteen.

Datayhteyksien toimimattomuus ja verkon hitaus hankaloittavat sovelluksien käyttöä. Samalla kellarikerroksissa tai vahvojen seinärakenteinen ympäröimänä puhelut eivät tohdi mennä läpi.

”Pilotoinnin tarkoituksena on digitalisoida työmaa sen viimeistä lenkkiä myöden, ja sitä kautta saada tieto virtaamaan koko rakentamisen ketjun läpi. Verkon myötä saamme muun muassa työmailla tehostettua aikataulutusohjelmamme, Sitedriven, käyttöä”, sanoo Fira Groupin kehityspäällikkö Niko Vironen.

Vuonna 2014 perustettu Ukkoverkot on räätälöityjä verkkoratkaisuja maalla, merellä ja ilmassa tarjoava dataoperaattori, jonka asiakkaita ovat muun muassa Konecranes, Puolustusvoimat, Finavia, Rajavartiolaitos, VR, Suomen Erillisverkot ja useat Suomen kunnat. Ukkoverkoilla on käytössään 2.6 GHz taajuusalue sekä toimiluvat 450 MHz:n taajuusalueelle.

Kuva: Ukkoverkot on toimittanut yksityisen LTE-koeverkon myös Konecranesille (LINKKI).