Unohtuiko? – Nokia-elokuva edelleen katsottavissa

Dokumenttielokuva Nokia Mobile eli tarina suomalaisen matkapuhelinalan noususta ja tuhosta ruohonjuuritasolta esitettiin eilen televisiossa. Jos ohjelma jäi katsomatta niin elokuvan voi  katsoa Yle Areenasta ja lisäksi se lähetetään uudelleen TV1:ssä tulevana sunnuntaina.

Arto Koskisen dokumenttielokuva Nokia Mobile – matkapuhelimen tarina kerrotaan suomalaisten keksijöiden ja insinöörien näkökulmasta – niiden ihmisten kertomana, jotka työskentelivät yhtiössä alusta alkaen, kukoistuksen aikana ja lopun häämöttäessä.

Vaikka ensimmäistä varsinaista matkapuhelinta (NMT) kehitettiin yhteispohjoismaisena projektina niin Suomi tässä teknologiassa jo silloin maailman huippujen joukossa. Maailmalla kännykkä oli uutta ja kasvu vei Nokian maailman suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi.

LISÄÄ: Taustaa elokuvalle ja muitakin linkkejä Nokian historiaan Uusiteknologia.fi:n uutisesssa (LINKKI) ja elokuvan katselulinkki Yle Areenassa  (LINKKI). Televisiossa elokuva esitetään uudelleen ensi sunnuntaina 8.4 klo 12.40 Yle TV1:ssä ja klo 16.25 ulkomaillakin näkyvässä TV Finlandissa.