Jot Automation uusiin käsiin – Lesonen sivuun

Suomen elektroniikkateollisuuden nousun huumassa kasvanut JOT Automation siirtyy kiinalaisen Suzhou Victory Precisionin omistukseen. Jo pari vuotta sitten Veikko Lesosen perustamaa yritystä oltiin myymässä toiselle kiinalaisyritykselle. Kauppasummaa ei ole julkistettu.

Myyjäosapuolina ovat JOTin perustajan, oululaisen Veikko Lesosen perheineen omistama Head Invest Oy, GES Inc. Kaliforniasta sekä joukko pienempiä omistajia. Osapuolet allekirjoittivat kauppasopimuksen 31.1.2018 ja kauppa on saatu päätökseen viranomaishyväksyntöjen jälkeen 4.6.2018.

JOT Automation jatkaa Victory Precisionin itsenäisenä suomalaisena tytäryhtiönä ja toimitusjohtajana jatkaa Petri Halonen. Kiinalaisyritys on noteerattu Shenzhenin pörssissä.

JOT Automation valmistaa tuotantolinjoja varten elektroniikan loppukokoonpanon ja funktionaalisen testauksen koneita ja laitteita.

Toimitusjohtaja Petri Halonen näkee kaupan parantavan JOTin kilpailukykyä sekä edellytyksiä jatkaa kansainvälistä kasvua.

”JOT ja Victory Precision yhdessä muodostavat vahvan ja ainutlaatuisen kokonaisuuden eurooppalaista osaamista ja kiinalaista kilpailukykyä. Victory Precisionin tuella tulemme jatkossa panostamaan entistä voimakkaammin tuotekehitykseen ja erityisesti uusien teknologioiden tuomiin mahdollisuuksiin”, Halonen sanoo.

JOTin perustaja, Head Invest Oy:n hallituksen puheenjohtaja Veikko Lesonen kertoo, että JOT on aina ollut alansa pioneeri. Lähes 30-vuotisen historian ansiosta yhtiö on myös tänä päivänä johtava osaaja elektroniikan loppukokoonpanon ja funktionaalisen testauksen automatisoiduissa ratkaisuissa.

”JOT on ollut tärkeä ja olennainen osa Head Investin teollista rakennetta. Kauppa antaa mahdollisuuden kehittää kahta muuta liiketoiminta-aluettamme, eli hyvinvointi- ja ympäristöteknologiaa”, toteaa Lesonen tiedotteessa.

Kuvassa JOT Automationin silloinen hallituksen puheenjohtaja Lauri Antila (oik.) ja Suzhou Victory Precisionin hallituksen puheenjohtaja Gao Yugen.

Kaupan toteutumiseen asti JOTin hallitusta johtanut Lauri Antila kertoo Jotin olevan hyvässä kunnossa viime vuoden 76 miljoonan euron liikevaihdolla ja yli kahdeksan miljoonan euron liikevoitolla.

”Myynti tulee käytännössä kokonaan viennistä ja erityisesti USA:sta ja Euroopasta. Tällä strategisella omistusjärjestelyllä maailman suurimmasta elektroniikan valmistusmaasta Kiinasta tulee JOTin kotimarkkina”, toteaa Lauri Antila.

Kiinalaisyhtiö näkee JOT:lle kasvua mahdollisuudet erityisesti Kiinassa ja Aasiassa. Siinä uusi omistaja pystyy myös luomaan uutta työntövoimaa alihankintayrityksiin.

”JOT Automation on osoittanut, että siltä löytyy Kiinassa ja muualla Aasiassa menestymiseen tarvittavaa konetekniikkaosaamista ja tuotantokokemusta. Uuden omistajatahon ja rakenteen ansiosta pystymme täyttämään asiakkaiden ja kumppaneiden alati kehittyvät tarpeet vieläkin paremmin”, vakuuttaa JOT:n uusi omistaja, Victory Precisionin hallituksen puheenjohtaja Gao Yugen. 

Lisää: JOT Automationin myyntiuutinen vuodelta 2016, Uusiteknologia.fi (LINKKI).

Päivitetty 7.6.2018

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!