Tulevaisuuden älyrengas mukautuu sään vaihteluihin

Renkaiden valmistus perustuu suurimmaksi osaksi kompromisseihin. Ei riitä, että meillä on eri renkaat kesä- ja talvikaudelle, sillä myös kausien sisällä voi olla suuria muutoksia. Nyt Continental on kehittänyt tekniikkaa, joka anturimittausten ja säätöjen kautta mukauttaa renkaan automaattisesti tiehen.

Continentalin ContiSense-rengas perustuu sähköä johtavan kumiseoksen kehittelyyn. Kumissa olevat anturit valvovat jatkuvasti sekä urasyvyyttä että renkaan eri osien lämpötiloja ja ilmoittavat kuljettajalle jo etukäteen mahdollisista ongelmista. Esimerkiksi, jos vieras esine puhkaisee renkaan, ContiSense varoittaa valmistajan mukaan kuljettajaa välittömästi – huomattavasti nopeammin kuin tämän päivän järjestelmillä.

Tulevaisuudessa autoihin on tulossa hologrammi- ja AR-näytöt. Continental on myös kehityksessä mukana ostettuaan 18 prosentin osuuden Kalifornian Piilaaksossa toimivasta DigiLens-yhtiöstä.

Tulevaisuudessa ContiSense-järjestelmään lisätään vieläkin enemmän antureita, joita voidaan hyödyntää myös yksittäisesti. Näin tulevaisuudenälyrengas ”tuntee” tien lämpötilan tai lumen ja kertoo siitä kuljettajalle. Tieto voidaan välittää auton lisäksi myös älypuhelimeen.

ContiAdapt voi muokata renkaassa olevien pienten kompressorien avulla rengaspainetta vanneleveyttä muuttamalla. Kehitteillä on tulee eri yhdistelmää, jotka mahdollistavat renkaan mukautumisen eri tienpinnoille: märälle, liukkaalle, kuivalle ja epätasaiseen maastoon. Tarkoituksena on muuttaa renkaan ja tien välistä kosketuspintaa ajoon sopivaksi, turvallisuuden ja ajomukavuuden parantamiseksi.

Rengaspainetta lisäämällä ja kosketusaluetta pienentämällä saadaan aikaan matalampi vierintävastus kuivalla tiellä. Vastaavasti järjestelmä voi pienentää rengaspainetta ja kasvattaa kosketusaluetta, jotta saadaan aikaiseksi parempi pito liukkaalla alustalla. Painetta voidaan laskea jopa alle yhden baarin, jolloin saadaan paras pito hetkellisesti syvässä lumessa, esimerkiksi parkkipaikalta lähtiessä.

Continental pitää molempia ratkaisuja lupaavina tulevaisuutta ajatellen. Matalamman vierintävastuksen hyödyntäminen, ilman että turvallisuuden suhteen joudutaan tekemään kompromisseja, on tärkeä asia tulevaisuuden sähköistetyssä ajoneuvokannassa, sillä se parantaa sähköautojen toimintasädettä.

Kuvat: Continental

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2018/