Tuulivoima talteen – sähkön varastointipilotti Lappeenrantaan

Tuuli- ja aurinkovoiman osuuden kasvattamiseksi tarvitaan kysyntäjoustoa, mutta sähkön varastointi on muodostunut ongelmaksi. Siihen ratkaisua hakee pilottilaitoksella Elstor yhdessä Lappeenrannan teknisen yliopiston ja paikallisen energialaitoksen kanssa.

Lappeenrannan kaupunki on lähdössä kokeilemaan Elstorin kehittämää lämpöakkua, joka omalta osaltaan tukisi verkkojen kysynnän vaihtelua. Kyse ei ole akustojärjestelmästä vaan energiaratkaisu perustuu korkean sulamislämpötilan omaavaan materiaaliin ja sen olomuodon muutoksiin.

”Ratkaisulla voidaan varastoida sähköenergia ja purkaa se haluttuina hetkinä erilaisiin lämpöenergiatarpeisiin”, kertoo toimitusjohtaja Kari Suninen Elstor Oy:stä. Lämpöakusta voidaan saada kaukolämpöä ja höyryä lämmitykseen.

Uuden tekniikan kehitystyö on meneillään. Ensi vuoden aikana olisi tulossa suunnittelu- ja testausyksikkö Lappeenrannan Mustolan teollisuusalueelle. Hanke toteutetaan yhdessä Lappeenrannan Energia Oy:n kanssa.

Tulevaa pilottijärjestelmää esitellään tänään Helsingissä järjestettävässä Sitran Ilmastohuippukokouksessa.

Kuvituskuva: Suomen tuulivoimayhdistys