Osallistu kisaan – omaa teknologiaa avaruusasemalle?

Elokuun lopussa järjestettävässä World Challenge -kilpailussa ideoidaan esimerkiksi satelliittien ja lennokkien avoimeen dataan perustuvia palveluita. Erikoisuutena kilpailun pääpalkinnon voittaja saa slotin verran teknologiatilaa kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle.

World Challenge Finland -kilpailulla Suomi vastaa suoraan YK:n kestävän kehityksen agendaan sekä oman avaruustoimintansa kehittämiseen.

Kilpailun ydin on Pohjois-Amerikan ja Euroopan avaruusjärjestöjen NASA:n ja ESA:n tarjoamassa avoimeen lähdekoodiin perustuva virtuaalinen maapallo ja sen Web WorldWind -rajapinta.

Ympäri maailmaa kutsutut osallistujat hyödyntävät Web WorldWindin kautta esimerkiksi satelliittien, lennokkien, mobiilioperaattorien ja julkisten toimijoiden avointa dataa web-sovellusten kehittämiseen. Hakemukset World Challenge Finland -kilpailuun jätetään 3.8.2018 mennessä verkkosivujen kautta.

Viime vuoden kilpailussa kehitettiin sovelluksia muun muassa maastopalojen ennakointiin, metsänhoidon valvontaan ja eri maiden maataloustuotannon vertailuun ilmastonmuutoksen vaikutukset huomioiden.

Finaaliviikko järjestetään 27.-30.8.2018 Helsingissä ja Espoossa ja varsinainen finaali (28.-30.8.2018) on kolmipäiväinen. Kahtena ensimmäisenä päivänä kilpailutöitä kehitetään ja viimeistellään Aalto-yliopiston kampuksella Web WorldWind -asiantuntijoiden kanssa. Kolmantena päivänä lopputulokset esitellään Nokia Executive Experience Centerissä Espoossa.

Mielenkiintoisen kistasta tekee, että World Challenge Finlandin pääpalkinnon voittaja saa yhden slotin verran omaa teknologiaa kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle. ”Se on suunnilleen maitopurkin kokoluokkaa”, naurahtaa ESA BIC Finland -kiihdyttämön vetäjä Kimmo Isbjörnssund.

World Challenge Finland -kilpailun järjestävät Digital Forum Finland ja Ultrahack. Partnereina ovat Business Finland, ESA Business Incubation Center Finland, Turku Business Region, EIT Digital, Ilmatieteen laitos, Maanmittauslaitos, Nokia, CGI, Espoo Marketing, Reaktor Space Lab, GISdevio, Helsingin kaupunki, Vantaan kaupunki, Aalto-yliopisto, Microsoft, Aalto Startup Center, Vaisala, IBM Suomi, Helsingin yliopisto, Clarion Helsinki, SSF, Space Nation, FLIC, Halti ja Finnair.

Se, että YK:n, NASA:n ja ESA:n kansainvälinen kilpailu huipentuu viime vuoden tapaan jälleen Suomessa, on merkki maamme vetovoimasta.  ’’Mehän tuotamme jo maailman parhaita nanosatelliitteja ja kaupallisia satelliittidatapalveluja”, kehuu ESA BIC Finland Kimmo Isbjörnssund.

Suomesta pitää hänen mukaansa nyt tehdä hubi, jonka kautta pääsee yhteistyöhön tärkeimpien avaruustoimijoiden kanssa. Suomen olisi oltava myös maailman paras paikka suunnitella ja tuottaa ratkaisuja kestävään kehitykseen.

Globaali kilpailu järjestetään nyt kuudennen kerran.

Lisää: World Challenge -kilpailu (LINKKI)

Kuva: Aalto-2, Tuomas Tikka

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2018/