Video: Uudenlainen ylinopeuskamera käyttöön

Oulussa otetaan tänään koekäyttöön uudenlainen ylinopeuksia ja liikennevalojen valvontaan tarkoitettu kamerajärjestelmä.  Useita kaistoja samanaikaisesti valvovan automaattikameran valmistaja on ruotsalainen Sensys Gatso Group. Katso videolta miten järjestelmä toimii.

Ensimmäinen ruotsalaiskamera on asennettu Ouluun Kajaanintien ja Ratakadun risteykseen. Kohteessa tullaan valvomaan nopeuden lisäksi liikennevalojen noudattamista. Laitteisto eroaa tekniikaltaan ja ulkomuodoltaan aiemmista automaattisen liikennevalvonnan kamerapylväistä. Uusi laitekotelo on korkea ja kapea sekä sen ala- ja yläosa ovat sinisiä.

’’Nyt asennettavalla ensimmäisellä laitteistolla tullaan alkuvaiheessa testaamaan uuden teknologian toimintaa sekä integraatiota poliisin taustajärjestelmään. Varsinainen valvontakäyttö aloitetaan myöhemmin’’, poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta sanoo.

Kuva: Sensys Gatso Group

Ruotsalaisen Sensys Gatso Group ilmoittaa tiedotteessa kolmivuotisen sopimuksen arvoksi 30 miljoonaa kruunua eli noin kolme miljoonaa euroa. Alkuperäisissä tarjouspyynnöissä suunniteltiin 150 liikennevalvontalaitteiston hankintaa.

Uudet kamerat mittaavat ajoneuvojen nopeutta kehittyneellä tracking radar – tutkatekniikalla (kuvassa). Tutka seuraa kohteen aikaa, nopeutta, etäisyyttä, suuntaa ja ajokaistaa koko sen ajan, kun kohde on tutkan kentässä.

Nykyiset valvontakameratjärjestelmät perustuvat tien pintaan upotettaviin induktiosilmukoihin.

Poliisin henkilökohtainen turvakamera.

Tulevaisuudessa teknologian hyödyntäminen näyttelee laajemminkin poliisivalvonnassa entistä suurempaa roolia.

Suunnitelmissa on, että muutaman vuoden sisällä esimerkiksi sakottaminen onnistuisi sähköisesti. Myös tietoliikenne- ja erilaiset kamerakopterit tulevat laajemmin käyttöön.

Poliisihallituksen ylitarkastaja Heikki Makkulan mukaan tarkoitus on löytää laajemminkin ratkaisuja, jotka liittyvät robotiikkaan, automaatioon, tekoälyyn, mobiilipalveluihin ja laajojen digitaalisten tietomassojen hallintaan.

Kamerakopterit ovat yksi uusimpia poliisin työkaluja.

Ja osa uusista ideoista on jo käytössä. Hyvä esimerkki on neljä vuotta sitten käyttöönotettu rekisterikilpien lukulaite.

Järjestelmä pystyy tunnistamaan liikennevirrasta autojen rekisterikilvet ja vertaamaan niitä eri tietojärjestelmien listaukseen.  Laite hälyttää, kun sen automaattisesti lukema rekisteritunnus löytyy listalta, esimerkiksi varastettu ajoneuvo tunnistetaan liikenteestä.

Samalla kameralla  voidaan kuvata myös vaaralliset ohitukset tai punaista päin ajot.

Lisää: Sensys Gatson ylinopeuskameran toiminta (youtube-video, LINKKI)

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2018/