Lohkoketjutekniikkaa älyverkkoihin

Business Finland on myöntänyt rahoituksen, joka mahdollistaa 100 000 euron tutkimushankkeen Jyväskylän yliopiston lohkoketjuteknologian tutkimusryhmälle. Tutkimuksessa selvitetään lohkoketjuteknologian soveltamista sähköverkon hallinnassa ja sähkönjakelussa.

Lohkoketjutekniikan tutkimuksen toteuttavat Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnan professori Pekka Neittaanmäen ja työelämäprofessori Veikko Haran lohkoketjututkimusryhmä.

Kyseessä on Business Finlandin Co-creation rahoitus, joka on tarkoitettu erityisesti radikaalien innovaatioiden kehittämiseen ja uuden yhteistyön luomiseen.

’’Tutkimusryhmä on tutkinut ja selvittänyt olemassa olevien lohkoketjutekniikoiden soveltuvuutta eri käyttötarkoituksiin’’, kertoo hankkeen vastuullinen johtaja professori Pekka Neittaanmäki.

Tutkimusryhmä on rakentanut eri lohkoketjutekniikoiden testaamiseen testiverkkoympäristöjä, joita tullaan hyödyntämään kyseisessä tutkimuksessa.

’’Uusiutuvat energianlähteet ja sähköautot tulevat vaatimaan suuria muutoksia sähköverkkoihin. Lohkoketjuissa on paljon potentiaalia tällekin alalle, toteaa Jyväskylän yliopiston tohtorikoulutettava Henri Heinonen.

Lohkoketjut ovat osa Jyväskylän IT-tiedekunnan läpimurtoteknologioiden tutkimushanketta. Projektin tavoitteena on löytää uusia ratkaisuja sähköntuotannon ja -jakelun turvaamiseen, sekä älykkäiden sähköverkkojen rakentamiseen lohkoketjuteknologiaa hyödyntäen.

Kokonaisuuteen kuuluvat lohkoketjujen lisäksi tekoäly, IoT, ja kvanttilaskenta.

 Kuvituskuva: Landis&Gyr