Robottiautot uusiin talvitesteihin

Lapin talviolosuhteita tutkivasta automaattiajamisen Arctic Challenge hankkeesta on saatu ensimmäisiä välituloksia. Silti testi jatkuvat loka-marraskuussa, jona aikana viime talven tuloksia koeponnistetaan vielä uudelleen. Hankkeen lopputulokset julkaistaan vuonna 2019.

Risto Kulmala / Trafi

Lapissa tehdyssä Arctic Challenge -tutkimushankkeessa 15 suomalaisyritystä etsii neljällä osa-alueella ratkaisuja pohjoisten olosuhteiden tuomiin haasteisiin tieliikenteen automaatiolle. Hankkeen ovat käynnistäneet vuonna 2017 Liikennevirasto ja Trafi.

”Hankkeessa mukana olevien yritysten ensimmäinen yhteinen testiviikko tehtiin onnistuneesti tammikuussa. Tämän lisäksi yritykset toteuttivat omia testejään sekä kesäisissä että talvisissa olosuhteissa. Nyt saadut tulokset ovat alustavia ja kokeilut jatkuvat talven yli”, kertoo johtava asiantuntija Anna Schirokoff Trafista.

Arctic Challenge -kokeilussa valmistaudutaan talven testiviikkoihin, jotka järjestetään Muonion Aurora-älytiellä loka-marraskuussa ja ensi vuoden maaliskuussa. Älytie on kymmenen kilometrin testijakso, joka on varusteltu tukemaan automaattisen liikenteen testausta. Ensilumi tuli Muonioon 5.10.2018 (LINKKI, Yutube-video).

Apua reunamerkinnöistä ja antureista

Digitaalisen ja fyysisen infrastruktuurin ratkaisut tukemaan automaattiajoneuvoja pohjoisissa olosuhteissa Esimerkiksi Lapin Ammattikorkeakoulun ja Roadscannersin työyhteenliittymä on tutkinut tienvarressa oleviin reunapaaluihin kiinnitettävien eri materiaaleista muotoiltujen heijastepintojen vaikutuksia tutkasensorien kykyyn havaita reunapaaluja.

Heijasteet pyrkivät parantamaan lumisella tiellä automaattiajoneuvon sijainnin paikantamista. Alustavien tulosten perusteella kokeiluja jatketaan muovikoteloituja alumiinisia kulmaheijasteita käyttäen. Selvitettävänä on vielä mm. miten heijastinpintojen kulmat vaikuttavat niiden havaitsemiseen liikkuvasta ajoneuvosta.

Lyhyen kantaman radiotekniikkaa ja etäohjausta

Teknologian tutkimuskeskus VTT:n johtama työyhteenliittymä on tutkinut matkaviestinverkkoa sekä lyhyen kantaman tiedonsiirtoa tieliikenteen olosuhdetiedon välittämiseen arktisissa olosuhteissa. Niiden avulla välitettiin onnistuneesti varoituksia kuljettajalle tiellä edessä olevasta vaarasta.

Lisäksi VTT:n automaattiajoneuvo Martti on saavuttanut 40 km/h -nopeuden lumisilla teillä sekä pystynyt suodattamaan lumipölyn haittavaikutuksia tutkasensorien havainnoista.

Sensible4:n ohtama kahdeksan yrityksen ryhmittymä on tutkinut ajoneuvon paikannusta ajamalla useita testiajoja automaattiauto Jutolla. Ensimmäisiä hyviä tuloksia on saavutettu ajoneuvon paikantamisessa 3D-lasertutkan, 3D-kartan ja inertia- sekä satelliittipaikannuksen yhdistelmällä, mikä on mahdollistanut autonomisen ajamisen senttitarkkuudella säällä kuin säällä.

Lisäksi sijainnin määrittämiseen on kokeiltu reunapaaluissa sijaitsevia radiomajakoita, jotka lähettävät erittäin lyhyen kantaman ja korkean radiotaajuuden signaalia. Alustavien tulosten mukaan tienreunan sijainti voidaan näin mitata jopa muutaman senttimetrin tarkkuudella vaihtelevissa talviolosuhteissa.

Lokakuun alussa Sensible 4 -ryhmittymä jatkaa kokeiluja tutkimalla automaattiajoneuvon etäohjausta pohjoisissa olosuhteissa sekä Lidar-paikannusta eri vuodenajoissa ja olosuhteissa.

Marraskuun alussa etäohjauksessa oleellisia matkaviestinverkon ja lyhyen kantaman verkkojen tutkimusta toteuttaa VTT-ryhmittymä, joka jatkaa myös tieliikenteen olosuhdetietojen kokeiluja. Lapin Ammattikorkeakoulu ja Roadscanners jatkavat reunapaalujen heijastinpintojen mittauksien todentamista automaattiajoneuvolla.

*) päivitetty lumitilanne 5.10.2018 ja lisätty video.

Kuva: VTT

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran kuukaudessa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2018/