Tekoälyn kehittämiseen säätiörahaa – myös koneiden ohjaukseen

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö ja Jane ja Aatos Erkon säätiö jakoivat Tulevaisuuden tekijät -ohjelmassa 3,2 miljoonaa euroa seitsemälle tutkimushankkeelle. Niistä miljoonan euron potti menee tekoälykeskus FCAI:lle. Rahoitusta saivat myös tekoälyn soveltaminen koneiden ohjaukseen ja optoelektroniikan pienentämiseen.

Suomen tekoälykeskus FCAI (Finnish Center for Artificial Intelligence). FCAI kokoaa yhteen suomalaista tekoälytutkimusta, ja sitä vetävät Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto ja VTT. Säätiörahaa menee ohjelmistotyökalupakin kehittämiseen, jonka tarkoituksena on madaltaa yritysten kynnystä tekoälyn soveltamiseen.

”Rakennamme ohjelmistotyökaluja, joilla yritys voi itse kehittää tarvitsemansa tekoälyratkaisut niin, ettei heidän tarvitse luoda tekoälyavusteisia ohjelmistotyökaluja itse alusta asti. Eli tekoälyn soveltaminen onnistuu ilman syvällistä tekoälyosaamista”, hankkeen johtaja, akatemiaprofessori Samuel Kaski kuvailee.

Oulun yliopiston hankkeessa lääketieteelliseen kuvantamiseen yhdistetään tekoälyä professori Miika Niemisen johdolla.  Projektille antaa asiantuntemuksensa myös Helsingin yliopiston teollisuusmatematiikan professori Samuli Siltanen. Rahoitusta hanke saa 520 00 euroa.

Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen yliopiston yhteishanke virologian hanke lasertekniikan hyödyntämisessä juomaveden laadun seuraamiseen 490 000 euroa.

230 000 euroa saa Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Aalto-yliopiston, professori Aki Mikkolan vetämä projekti, jossa haetaan uudenlaista tapaa ohjata työkoneita ennakoivasti. Koneille luodaan ”tietoisuutta”, jonka avulla ne pystyvät ymmärtämään liikkeisiin liittyviä syy-seuraussuhteita, eli toimimaan itsenäisesti muuttuvassakin ympäristössä.

Itä-Suomen yliopiston 3D-tulostusta hyödyntävä, professori Jyrki Saarisen vetämä tutkimus sai 380 000 euroa säätiörahaa. Hankkeessa kehitetään aiempaa monimutkaisempien optisten ja optoelektronisten toimintojen toteuttamisen pienemmässä tilassa.

Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) kolmesta tutkimusryhmästä koostuva, professori Pasi Kallion vetämä ryhmä sai säätiöitä 490 000 euroa. Hankkeissa kehitetään  automaattisen mittauksen menetelmää kuitulujitettujen komposiittien tutkimukseen yhdistämällä mikrorobotiikan, numeerisen mallinnuksen ja materiaalitieteen osaaminen.

Säätiöiltä 200  000 euron rahoituksen saa Aalto-yliopistossa professoreiden Katja Hölttä-Oton ja Mikko Samsin ryhmä. Hankkessa tutkitaan empatian tuomista osaksi teknologian kehittämistä. Tavoitteena on lisätä suunnittelijoiden ymmärrystä loppukäyttäjän tarpeista ja käyttäytymisestä niin, että syntyvä tuote tai palvelu todella vastaa ihmisten tarpeisiin.

Kolmatta kertaa järjestettyyn säätiöiden rahoitushakuun osallistui kaikkiaan yli 80 hanketta.

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2018/