Telia ostaa loputkin AinaComista

Telia ostaa tietoliikenne- ja IT-palveluita tarjoavan AinaCom Oy:n koko osakekannan. Kaupan toteutuminen edellyttää vielä Aina Groupin ylimääräisen yhtiökokouksen hyväksyntää.

AinaCom tarjoaa yritysasiakkaille Telian tapaan puhe-, mobiili-, verkko- ja IT-ratkaisuja yhteyksineen. Telia osti Sonerana jo neljä vuotta sitten Ainan kuluttajaliiketoiminnan ja kiinteät verkot.

”Tavoitteemme on kytkeä uudetkin toiminnat saumattomasti osaksi Telian yritysliiketoimintaa”, sanoo Telia Finlandin yritysliiketoiminnasta vastaava johtaja Jussi Salminen.

Tavoitteena on, että AinaCom siirtyy Telian omistukseen joulukuun alusta lähtien.

”Aina Groupin strategisten linjauksien ja AinaComin tulevaisuuden kannalta näimme Telia-kaupan parhaana vaihtoehtona”, sanoo Panu Ala-Nikkola, Aina Groupin hallituksen puheenjohtaja.

AinaCom Oy jatkaa kaupan vahvistumisen jälkeen käynnistyvässä siirtymävaiheessa toimintaansa Telian tytäryhtiönä. AinaComin palveluksessa on noin 60 työntekijää.

Telia Finland on vahvistanut Ainan lisäksi vahvistanut ICT-toimintojaan ostamalla  Nebulan, Propentuksen, Inmicsin ja Cloud Solutionsionin.