Käytetyt alkaliparistot muuttuvat lannoitteeksi

Suomalainen Tracegrow on saanut Euroopan unionin pk-rahoitusta uudenlaiselle menetelmälleen, jonka avulla paristoista voidaan tehdä maatalouden lannotetta. Yritys aloitti paristometallien erottelun ja lannoitteen tuotannon Kärsämäellä touko-kesäkuun vaihteessa. Yritys pyrkii nopeaan kasvuun globaalisti.

EU-rahoitusta saaneen Tracegrowin menetelmällä saadaan kemiallisen prosessin jälkeen valmistettua alkaliparistoista mangaani- ja sinkkipitoista hivenaineliuosta maatalouden tarpeisiin.

Tracegrow:n tuotantolaitos Kärsämäellä.

Materiaalia riittää, sillä kaikista maailman paristoista on alkalia 75-85 prosenttia, mutta tällä hetkellä suurin osa alkaliparistoista menee kaatopaikalle. Suomessa noin puolet paristoista saadaan kiertoon kierrätystoimija Recserin mukaan.

”Ratkaisumme pystyy yli kaksinkertaistamaan kierrätystehokkuuden, jonka tämänhetkiset ratkaisut pystyvät alkaliparistoille tarjoamaan”, kertoo Tracegrow’n toimitusjohtaja Tatu Leppänen.

Tracegrow Oy on vuosia kehitellyt prosessia Oulun yliopiston, Luonnonvarakeskuksen, Kokkolan yliopistokeskuksen ja Centria ammattikorkeakoulun kanssa.

Tavoitteena on kasvattaa kiertotalouden menetelmillä valmistettavia tuotteiden määrä sekä edelleen jalostaa nykyistä tuotetta.  Yritys kertoo myös pyrkivänsä muutamassa vuodessa jopa 100 miljoonan euron liikevaihtoon ja merkittävään läpimurtoon vientimarkkinoille. Tuotantoprosessi on skaalattavissa globaalisti.

Paristokierrätystä Suomessa hoitaa tuottajayhteisö Recser Oy, joka edustaa yli 600:a paristojen ja akkujen tuottajaa. Paristo- ja akkutuottajien vuonna 2008 perustama Recser on voittoa tavoittelematon organisaatio, jonka tehtävänä on huolehtia kannettavien paristojen ja akkujen erilliskeräyksestä, esikäsittelystä, kierrätyksestä ja kierrätyksen edistämisestä Suomessa.

Euroopan unionin PK Instrumentti -ohjelman rahoitusta saa innovatiivisten tuotteiden ja palveluiden selvitys ja kehityshankkeisiin, joissa tavoitellaan voimakasta kansainvälistä kasvua. Hakijoina voi olla ainoastaan pk-yrityksiä.  Tracegrowia avitti haussa Innovation Manager Finland , joka on EU, Tekes, ELY keskus ja Finnpartnership hakemusten tekemiseen erikoistunut palveluyritys.

Kuvituskuva: Suomessa paristojen kierrätystä hoitaa alan Recser-tuottajayhteisö. Kuvassa Akkuserin paristojen käsittelylinjasto Nivalassa. (LINKKI).

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2018