Helsinki esittäytyy Slushissa Varjon virtuaalilaseilla

Kansainväliset huippukehittäjät rakentavat Helsingistä maailman virtuaalipääkaupunkia yhteistyössä VR-studio Zoanin kanssa. Ensi-ilta on joulukuun Slushissa ja kokonaisvaltaisen virtuaalisen käyttökokemuksen takaa suomalaisyritys Varjo Technologiesin huipputarkka VR-silmikko.

VR-kokemuksen konseptin ja virtuaalisen Helsingin pohjatyön on tehnyt helsinkiläinen VR-studio Zoan, joka myös vetää tällä viikolla kehittäjäsprintin, jossa on mukana kymmenkunta kansainvälisen kärkitason VR-kehittäjää. Tiimin tehtävänä on hioa virtuaalielämys mahdollisimman realistiseksi kokemukseksi.

”Tavoitteenamme on toteuttaa maailman realistisin VR-kokemus. Kun vertailukohtana ovat olemassa olevat ympäristöt, todentuntuisen tunnelman saavuttamiseksi äänimaailma ja visuaalinen laatu ovat tärkeitä”, perustelee Zoanin toimitusjohtaja ja perustaja Miikka Rosendahl kansainvälisten huipputekijöiden vierailua.

Jälkimmäinen korostuu Miikka Rosendahlin mukaan, koska Varjon VR-lasit tarjoavat poikkeuksellisen tarkan erottelukyvyn. ”Vain taitava 3D-artisti osaa tehdä esimerkiksi realistista vettä tai puupintaaää, hän perustelee.

Varjon VR-laseja on vielä vain rajallinen sadan lasin testiversiosarja, joita on käytössä yhteistyökumppaneilla. Yritys esitteli tekniikkaa lokakuussa alan kehittäjille. Lue (LINKKI) lisää.

Helsinkiä esittelevä virtuaalimaailma paljastetaan joulukuussa kasvuyritys- ja teknologia-alan tapahtuma Slushissa, jossa se näytetään helsinkiläisen Varjon valmistamilla, silmän tarkkuuteen kykenevillä VR-laseilla.

Varjon virtuaalilasien ennakkodemojen perusteella tulossa on ennennäkemätön VR-virtuaalishow. Tulossa olevan Helngin virtuaalitodellisuuden teemoja ovat urbaani Helsinki, meri ja design. Toteutus on yksi askel suuremmassa kokonaisuudessa.

“Helsinki haluaa olla parhaiten digitalisaatiota hyödyntävä kaupunki maailmassa. Huippulaatua edustava virtuaalielämys on hyvä esimerkki siitä, miten Helsinki voidaan kokea uudella tavalla”, vakuuttaa Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.

Suunnitelman mukaan virtuaalinen Helsinki on ensi vuonna esillä eri puolilla maailmaa esimerkiksi tietyissä julkisissa tiloissa ja pelihalleissa, sekä ladattavissa VR-kaupoista VR-laseille. Business Finland Visit Finland -yksikköineen on projektissa Zoanin ja Helsingin kaupungin yhteistyökumppani.

Matkailusta virtuaalibisnestä

Virtuaalimatka voi tulevaisuudessa syventää fyysistä matkailukokemusta. Virtuaalimatkailija voi siirtyä nykypäivästä historiaan, käydä vaikeasti saavutettavissa kohteissa tai ostaa virtuaalisesta myymälästä itselleen design-esineen tai t-paidan, joka tulee postissa kotiin.

”Virtuaalimatkailun avulla maapallo voi kestää matkailun jättimäisen kasvun. Se tarjoaa myös mahdollisuuden matkustamiseen miljardeille ihmisille, jotka eivät sitä voi taloudellisista tai fyysisistä syistä tehdä”, Zoanin toimitusjohtaja Miikka Rosendahl.

Tulevaisuudessa saatamme nähdä jopa ihmisiä, jotka asuvat fyysisesti muualla, mutta viettävät aikaa virtuaalikodissaan Helsingissä. Kun virtuaalitodellisuus muuttuu sosiaaliseksi, voi myös paikallisia ystäviä tavata virtuaalisissa tiloissa.

Aloituskuva: Varjon Urho Konttori esitteli viime vuoden Slushissa yrityksen virtuaalisilmikon, joka  tarjosi käyttäjälleen lähes ihmissilmän tarkkuutta vastaavaa näkymän. Kuva: Slush17/Kai Kuusisto (LINKKI).

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2018