Nokia vahvistaa 5G-myyntiään jakamalla vastuuta

Nokia terävöittää myynnin fokusta 5G-aikakauden edetessä ja julkistaa muutoksia yhtiön johtokunnan kokoonpanossa. Yritys puolittaa asiakasorganisaationsa ja nimittää uudet johtajat Amerikan, Euroopan, Lähi-idän, Afrikan ja Aasian alueille. Saamalla aiempi johtaja Ashish Chowdhary jättää yhtiön.

Nokia julkisti tänään suunnitelmansa järjestää uudelleen asiakasliiketoimintaorganisaationsa kahdeksi alueelliseksi yksiköksi.

”Vahva asiakaslähtöisyys on välttämättömyys siirtyessämme 5G-aikakaudelle”, sanoi Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri. ”Tänään julkistamamme muutokset varmistavat sen, että meillä on jatkossakin tarvittava valmius erinomaiseen asiakassuhteiden hallintaan ylimmän johdon tasolle asti’’.

Nykyinen Pohjois-Amerikan liiketoiminnan johtaja, EVP Ricky Corker nimitetään asiakasliiketoimintaorganisaation Amerikan-alueen johtajaksi. Corkerilla on ollut Nokian ollut merkittävässä roolissa yhtiön nostaessa liiketoimintansa Pohjois-Amerikassa takaisin kasvu-uralle ja asemoituessa vahvaksi toimijaksi 5G- sekä muissa teknologioissa.

Aiemmin Corker toimi Nokian Aasian ja Tyynenmeren alueen johtajana, ja hän on työskennellyt yhtiössä johtotason tehtävissä myös Euroopassa ja Australiassa. Hänellä on viestintä- ja elektroniikka-alan tutkinto Melbournen RMIT-yliopistosta. Corker tulee raportoimaan toimitusjohtaja Surille, ja hän nousee Nokian johtokunnan jäseneksi 1.1.2019 alkaen.

Corkerin lisäksi Federico Guillén nimitetään asiakasliiketoimintaorganisaation Euroopan, Lähi-idän, Afrikan ja Aasian alueiden johtajaksi. Guillénin nykyinen rooli on Fixed Networks -liiketoimintaryhmän johtaja. Hänellä on tutkinto tietoliikennetekniikasta ja maisterintutkinto viestintäarkkitehtuureista Madridin teknillisen yliopiston ETSIT-yksiköstä. Guillén tulee raportoimaan yhä toimitusjohtaja Surille ja jatkaa Nokian johtokunnan jäsenenä.

Fixed Networks -liiketoimintaryhmän uusi johtaja tullaan julkistamaan myöhemmin.

Asiakasliiketoimintaa nyt johtava Ashish Chowdhary jatkaa Nokian johtokunnan jäsenenä vuoden 2018 loppuun asti, jonka jälkeen hän jättää Nokian ja siirtyy johtotason tehtäviin toisessa yrityksessä.

Uusien nimitysten jälkeen Nokian johtokunta koostuu ensi vuoden alusta seuraavista jäsenistä: Rajeev Suri, Basil Alwan, Hans-Juergen Bill, Kathrin Buvac, Ricky Corker, Joerg Erlemeier, Barry French, Sanjay Goel, Bhaskar Gorti, Federico Guillén, Kristian Pullola, Sri Reddy, Marc Rouanne, Maria Varsellona ja Marcus Weldon.

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2018/