Black Friday -alennukset uskottua pienempiä

Suurin osa suomalaisista aikoo varmasti tai mahdollisesti ostaa tuotteita tai palveluja tänään alkavasta Black Fridaystä, selviää tuotteiden hintoja listaavan Hintaoppaan kuluttajatutkimuksesta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että todelliset alennukset eivät aina vastaa odotuksia.

Yhdysvalloista liikkeelle lähtenyt Black Friday on viime vuosina vakiinnuttanut asemansa Suomessa. Hintaopas.fi:n ja Bilendin toteuttaman kuluttajatutkimuksen mukaan jopa 96 prosenttia suomalaisista on kuullut alennusmyyntipäivästä. Päivän suosiosta kertoo myös se, että 58 prosenttia suomalaisista osti tuotteita viime vuoden Black Fridaynä. Heistä 72 prosenttia arvioi käyttäneensä tuotteisiin alle 200 euroa.

Verkkokaupat jyräävät Black Fridaynä. Juuri toteutetun tutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia Black Friday -ostoksia harkitsevista arvioi tekevänsä ostoksensa kokonaan tai lähes kokonaan verkossa. Kaikkein vahvimmin verkkokauppoja suosivat 35–44 -vuotiaat, joista yli puolet arvioi tekevänsä vähintään 80 prosenttia Black Friday -ostoksistaan verkossa.

Todelliset alennukset eivät aina vastaa odotuksia. Hintaoppaan maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett kannustaa kuluttajia tarkkaavaisuuteen, sillä Hintaoppaan sadan haetuimman tuotteen listalla 32 prosentilla tuotteista havaittiin hinnannousuja vuoden 2017 Black Fridayna. Lisäksi alennusprosentteja voi luoda hintojen nopealla vaihtelulla.

TAUSTAA: Hintaopas.fi toteutti selvityksen Bilendin hallinnoimassa M3 Panelissa 8.11.-12.11. Siihen vastasi 1000 suomalaista ja otos kiintiöitiin kansallisesti edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinpaikan mukaan.

Kuva: Shutterstock

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2018/