5G-verkot rakentuvat osin velkarahalla – nyt DNA

Uuden 5G-tekniikan käyttöönotto vaatii kymmeniä ja taas kymmeniä miljoonia euroja. Suomessakin Elisa ja nyt myös DNA rakentavat verkkoja lainarahalla.  DNA kertoi tänään saavansa 90 miljoonan euron rahoituksen Euroopan investointipankilta 5G-verkon rakentamiseen.

DNA on sopinut syksyn ja talven aikana Euroopan investointipankin (EIP) kanssa kaikkiaan 90 miljoonan euron rahoitussopimuksesta. Sopimus koostuu kahdesta osasta, jo syksyllä sovitusta 50 miljoonasta, sekä 40 miljoonan lisälainasta, mikä vahvistettiin tänään.

Kokonaisuudessaan DNA investoi vuosittain yli 130 miljoonaa euroa tietoliikenneyhteyksiin. Euroopan investointipankin kanssa sovittua lainaa käytetään erityisesti 5G-verkon rakentamiseen. Verkkoa tullaan käyttämään nopeiden koti- ja yritysyhteyksien lisäksi myös teollisuudessa.

Uuden 5G-verkon rakentamislainan allekirjoittivat Euroopan investointipankin pääjohtaja Alexander Stubb ja DNA:n toimitusjohtaja Jukka Leinonen.

’’Teollisen internetin laajentuessa yhä useampi laite liitetään verkkoon ja lisäksi videoliikenne lisääntyy entisestään. Tätä kehitystä tulee 5G vauhdittamaan entisestään’’, kertoo DNA:n toimitusjohtaja Jukka Leinonen (kuvassa).

DNA kertoo lisäävänsä 5G:n lisäksi samanaikaisesti rahoituksen avulla myös nykyisen 4G-verkon kapasiteettia, jonka uskotaan pysyvän vielä useita vuosia hallitsevana mobiiliteknologiana.

DNA avasi vuodenvaihteessa jo ensimmäisen 5G-verkon Helsinkiin. Ensivaiheessa ydinkeskustan alueita kattavaa verkkoa laajennetaan, kun 5G:ta tukevia päätelaitteita on yleisesti markkinoilla.

Myös Telia ja Elisa ovat tuoneet Helsinkiin 5G-esiverkkonsa. DNA:lla on vantaalla menossa myös kiinteän 5G:n (Fixed Wireless Access -tekniikan) käyttöpilotti. Ensimmäisiä hyötyjiä 5G-verkosta ovatkin ne 5G-verkon piiriin tulevat pientaloasukkaat ja yritykset, joiden saatavilla ei ole nopeaa valokuituyhteyttä.

Uusien 5G-verkkojen rakentaminen on alkamassa kaikilla Suomen teleoperaattoreilla. Joulukuussa Elisa kertoi saaneensa jo 100 miljoonan euron lainan Pohjoismaiden Investointipankilta uuden 5G-verkon rakentamiseen Suomeen ja Viroon.

Lisää: Elisa ottaa 5G-rakentamiseen 100 miljoonaa euroa velkaa (LINKKI) ja muut 5G-uutiset Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI)

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2018