Tärkeä piiriratkaisu kvanttitietokoneisiin – Suomesta

Suomessa on kehitetty uudenlainen kvanttitietokoneiden piirielementti, joka  edesauttaa nopeiden tietokoneiden kehittämistä. Kuvan senttimetrin kokoisessa piisirussa on rinnakkain kaksi suprajohtavaa värähtelijää ja niihin kytketyt kvanttipiirijäähdyttimet.

Nature Physics -lehdessä julkaistussa artikkelissaan Aalto-yliopiston ja Oulun yliopiston tutkijat osoittavat kokeellisesti, kuinka he voivat halutessaan nopeuttaa häviöitä jopa tuhatkertaisiksi suprajohtavassa värähtelijässä.

“Kehittämämme kvanttipiirijäähdytin mahdollistaa häviöiden hallinnan. Tätä tarvitaan tulevaisuuden kvanttitietokoneiden rakentamisessa”,  Aalto-yliopiston dosentti Mikko Möttönen sanoo. Artikkelin pääkirjoittajan Matti Silverin mukaan vielä merkittävämpi tutkimustulos löytyi kuitenkin yllättäen.

“Havaitsimme, että värähtelijän taajuus siirtyi, kun kytkimme häviöt päälle. Tämä löydös vei meidät aikamatkalle 70 vuoden taakse, jolloin nobelisti Willis Lamb teki ensimmäiset mittauksensa vetyatomin energiatilojen pienistä siirtymistä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun ilmiö on kokeellisesti havaittu rakennetuissa kvanttisysteemeissä”, Matti Silveri sanoo.

Taiteellinen näkemys kvanttimekaanisesta värähtelijästä kytkettynä ympäristöönsä. Kuva: Heikka Valja.

Lambin tulokset olivat aikoinaan vallankumouksellisia. Ne osoittivat, ettei pelkän vetyatomin mallintaminen ollut riittävää vaan samalla piti huomioida myös sähkömagneettinen kenttä, vaikka siinä ei olisi yhtään energiaa. Nyt tämä ilmiö on varmistettu myös kvanttisähköisissä piireissä.

Uuden löydön mahdollisti se, että häviöt – ja samalla myös energiasiirtymä – voidaan kytkeä päälle ja pois.

Näiden pienten energiasiirtymien hallinta on erittäin tärkeää kvanttilogiikan ja kvanttitietokoneiden toteuttamisessa. Kubittien eli kvanttibittien tulee säilyttää energiatilansa mahdollisimman pitkään, jotta kvanttilaitteilla voidaan ratkaista käytännön kannalta tärkeitä ongelmia.

Jos järjestelmässä on energiahäviöitä, kubitti muuttuu itsestään tilasta 1 tilaan 0, ja kvantti-informaatio tuhoutuu. Siksi tutkijat ympäri maailmaa ovat yrittäneet poistaa kvanttilaitteista energiahäviöt mahdollisimman hyvin.

Aalto-yliopiston dosentti Mikko Möttönen on lähestynyt tutkimusryhmänsä kanssa haastetta päinvastaisesta näkökulmasta. “Ymmärsimme jo vuosia sitten, että kvanttitietokoneet tarvitsevat häviöitä toimiakseen tehokkaasti. Kaikkia häviöitä ei pidä poistaa, vaan olennaista on pystyä hallitsemaan niitä”, Möttönen sanoo-

Tutkimus on toteutettu Kvanttilaskennan ja –laitteiden tutkimusryhmässä, joka on osa kvanttitutkimuksen kansallista huippuyksikköä Quantum Technology Finland QTF. Tutkimusryhmä hyödyntää tutkimuksessaan kansallista OtaNano-tutkimusinfrastruktuuria.

FT Matti Silverin tutkimusryhmä Oulun yliopistossa keskittyy kvanttisimulaatioiden ja suprajohtavien kvanttipiirien teoriaan. Silveri oli vastuussa myös havaintojen teoreettisesta mallintamisesta.

Lisää: Aallon ja Oulun yliopiston tutkijoiden artikkeli Nature Physics- tiedelehdessä (LINKKI)

Aloituskuva: Kuan Yen Tan.