Tampere laajensi IoT:stä 5G:n ja koneoppimiseen – Esityskalvot ladattavissa!

Tampereen ammattikorkeakoulun eilen päättynyt neljäs IoT-seminaari ja näyttely keräsi 380 osallistujaa kahden päivän aikana. Seminaaritarjonnassa oli 52 esitystä ja kuusi erillistä istuntoa. Aiheina olivat  IoT:n lisäksi 5G-verkot  ja koneoppiminen. Esityskalvot ovat nyt ladattavissa.

Näytteilleasettajia oli 24, jossa mukana paikallisten teknologiatoimijoiden lisäksi myös IoT-palvelutaloja laitevalmistajia. Mukana olivat esimerkiksi testerivalmistaja Anritsu, IoT-talo Wapice sekä sulautetun tekniikan maahantuojat Arrow, Avnet, Mespek ja Elkome.

Anritsulla oli näyttelyosastollaan 5G:n lisäksi WLAN-verkkotesteri ja kolme pehmeää myyntimiestä. Kuva: Mauri Inha, TAMK.

Seminaariannissa olivat esillä myös uusimmat  IoT:n menetelmät ja sovelluksia, mutta myös niiden toteuttamiseksi tarvittavia komponentteja, palveluita, sekä tietoturvaa.

Seminaarissa Petri Kalske Unikiesta esitteli esityksessään autonomisten autojen verkkoyhteyksiä ja Radientum IoT-antennien valintaa. Anritsun Juha Tuomainen kertoi 5G-verkon kenttätestauksesta asennus- ja ylläpitovaiheessa.

Seminaariannin lisäksi tarjolla olivat ALSOn Cloud IoT.  ja FIIF:n ( Finnish Industrial Internet Forum) keräämät esitykset. Lisäksi Microsoft ja ALSO järjestivät myös tapahtuman yhdessä käytännönläheinen työpajan  IOT-ratkaisun viemisestä Azure-pilvipalveluun.

Uusimman IoT-seminaarin organisoinnista ja järjestelyistä vastasivat  Tampereen ammattikorkeakoulun tieto- ja viestintätekniikan opiskelijat sekä heidän ainekerhonsa Source.

Aiemmin tapahtumaa  kolme kertaa organisoinut TAMK:n yliopettaja Mauri Inha oli silti taustalla edelleen mukana.

Lisää: Tampereen IoT-seminaarin esitykset (LINKKI)

Aloituskuva: Älykkäitä koneohjauksen tekniikka kehittävän Novatron oli IoT-seminaarin näyttelyosuudessa. Kuva Mauri Inha, TAMK