UT & AE 2019: Teollisuuskoosteelle nostetta tekoälystä

Tampereen teollisuusmessut Uusi Teollisuus ja Advanced Engineering -tapahtumat alkoivat tänään ja ovat avoinna keskiviikosta torstaihin. Tämän päivän seminaariannissa Elina Hiltunen ja Esko Kilpi ottavat kantaa tekoälykeskusteluun teollisuuden kannalta. PÄIVITYS: Kävijöitä oli kahden päivän aikana 1457.

’’Emme voi lukkiutua yhteen näkemykseen työstä – esimerkiksi siihen, että robotit ja tekoäly vie työpaikat. Yhtä tärkeää on pohtia, että mitä maailmassa tapahtuu, jotta ihmiset korvaisivat robotit työelämässä. Tulevaisuutta katsoessa pitää olla varautunut erilaisiin näkemyksiin’’, ennakoi tulevaisuuden tutkija Elina Hiltunen.

Älykkäät koneet ja laitteet tulevat antamaan tulevaisuudessa entistä enemmän tietoa korjaus- ja huoltotarpeestaan tulevaisuudessa niin aikaisessa vaiheessa, että esimerkiksi huoltotyön suunnitteluun ja varaosahankintoihin jää riittävästi aikaa.

’’Dataan ja älykkäisiin ratkaisuihin pohjautuva kumppanuus sekä osaava johtaminen ovat avaimia ennakoivaan, energiatehokkaaseen, turvalliseen ja laadukkaaseen tuotantoon’’, kuvaa tapahtumassa teknologia- sekä myynti- ja markkinointijohtaja Petteri Särkiniemi Quant Finland Oy:stä.

Teollisuustapahtumissa on 110 näytteilleasettaja, jotka edustavat esittelevät kunnossapidon, työturvallisuuden ja teollisuuden palveluita. Tapahtumakoosten toinen osapuoli on kolmatta kertaa järjestettävä Advanced Engineering -näyttely ja -seminaariosuus. Aiemmin myös Helsingissä järjestetty tapahtuman teemoina on 3D, älykkäät materiaalit ja teollisuus 4.0.

Advanced Engineeringin seminaariosuudessa kuullaan yli 20 asiantuntijapuheenvuoroa, joissa pureudutaan uusimpiin teollisuuden ilmiöihin alan huippuasiantuntijoiden johdolla.

Yksi puhujakaartin kärkinimistä on huomenna torstaina puhuva innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin digiguru Pekka Sivonen, joka puhuu aiheesta ”Industry X.0 -Re-industrialising Europe”. Lisäksi tänään kuulemme Tuomas Riskin puheenvuoron modernien materiaalien ja automaation kehittymisen hyödyntämisestä Norsepowerin roottoripurjeissa.

Seminaariannissa Nome Oy:n Tommi Helanderkertoo projektista, jossa yritys Wärtsilän kanssa kehittivät langattoman mittausjärjestelmän, jolla voitiin tahdistetusti mitata polttomoottorin kampiakselin vastapainon värähtelyjä.

Advanced Engineering 2019-asiantuntijapuheenvuoroissa toimitusjohtaja Harri Kulmala Dimeccistä puhuu aiheesta Ihmiset mukaan innovointiin yli organisaatiorajojen. Puolestaan tekniikan tohtori ja johtaja Risto Kuivanen VTT:stä avaa aihetta Sulautettu älykkyys koneissa ja laitteissa – uudet toteutusmahdollisuudet.

PÄIVITYS: Ensimmäistä kertaa järjestetyt Uusi Teollisuus -messut yhdessä Advanced Engineering by Easyfairs -tapahtuman kanssa tutustui 1 457 messuvierasta. Seuraavan kerran Uusiteollisuus järjestetään keväällä 2021.

Lisää: Uusiteollisuus (LINKKI) ja Advanced Engineering (LINKKI) näytteilleasettajat ja seminaarianti sekä aiemmat AE-tapahtumaa käsitelleet uutiset (LINKKI)

Kuva: Otto Vainio/Tampereen messut

Päivitetty 21.3.2019

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2018