Elektronia sai turvaelektroniikan valmistusta

Turvaelektroniikan Argus Spectrum Internationalin tehtaan tuleminen Savonlinnaan on varmistunut. Yritys sijoittuu Savonlinnan kaupungin omistamaan Teknologiakeskus Elektroniaan, jonka tilat on räätälöity erityisesti elektroniikkatuotantoa ajatellen.

Argus Spectrum Internation aikoo valmistaa Savonlinnan uudessa elektroniikkatehtaalla langattomia palonsuojelutuotteita sekä varhaisen varoituksen ja paikannuksen järjestelmiä kansainvälisille markkinoille. Savonlinnan toimintoja johtaa toimitusjohtaja Harri Laukkanen.

Yhtiön tilat sijaitsevat Savonlinnan teknologiakeskus Elektroniassa, jossa on etuudestaan myös elektroniikan testilaboratorio ja toinenkin elektroniikka-alan yritys.

’’Teknologiakeskus Elektroniassa on yhtiölle toimintavalmiit tilat sekä elektroniikka-alan testilaboratorio, jota yhtiö pystyy hyödyntämään tuotekehityksessä ja testauksessa’’, kertoo Savonlinnan Yritystilat Oy:n toimitusjohtaja Heikki Kokki.

Kerroimme Argus Spectrum Internationalin päätöksestä sijoittua Savonlinnaan tiedotettiin maaliskuun alussa, kun yhtiö ja Savonlinnan kaupunki allekirjoittivat yhteistyösopimuksen.

Argus Spectrum aloittaa 5-10 henkilön voimin, mutta kasvattaa työvoimansa tämän vuoden aikana vielä 50 henkilöön.

’’Työntekijät koulutetaan yhdessä Ammattiopisto SAMIedun kanssa. Tulevaisuuden kasvunäkymissämme Savonlinnassa tulee työskentelemään 100-150 henkilöä’’, kertoo Argus Dpectrumin Suomen yksikön toimitusjohtaja Harri Laukkanen.

Lisää: Aiempi artikkeli Argus Spectrum Internationalin Savonlinnan hankkeesta (LINKKI)

Kuva: Elektronian tuotantotiloissa vasemmalta Argus Spectrumn Internationalin Suomen yksikön toimitusjohtaja Harri Laukkanen, yrityksen emoyhtiön toimitusjohtaja Mihail Levchuk ja pääjohtaja Sergey Levchuk sekä Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Laine ja yritystilojen toimitusjohtaja Heikki Kokki.

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!