Opiskelijat pääsivät IoT-tekniikan kimppuun

Telia pilotoi uutta esineiden internetin LTE-M-tekniikkaa tänään alkaneessa 48 tunnin Comnetin IoT-hackathonissa. Viikonlopun yli jatkuva IoThon on suunnattu maisteri- ja jatko-opiskelijoille sekä kehittäjille.  Voittajasovellus julkistetaan sunnuntaina klo 15-16 Otaniemessä.

Aalto-yliopistolla järjestettävä 5G- ja IoT-aiheinen hackathonissa tiimit ratkovat tapahtuman Telian, Ericssonin, Nokian ja Siemensin antamia kehityshaasteita. IoThonin järjestää Aalto-yliopiston Tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitos Comnet.

Hackathonissa käytetään Aalto-yliopiston testiverkkoja ja kumppaneiden tuottamia verkkoja uusien käyttöesimerkkien ja palveluideoiden kehittämiseen ja esittämiseen.

Tapahtumaan on runsas sata maisteri- ja tohtoriopiskelijaa Aalto-yliopistosta ja useista muista Euroopan yliopistoista. IoThonin yliopistokumppaneita ovat Freie Universität Berlin, HAW Hamburg, University of Basel sekä Athens University of Economics and Business.

Jokaisella yrityspartnerilla on oma haasteensa hakkereille, jota ratkotaan perjantai-illasta sunnuntaiaamuun. Sunnuntai-iltapäivänä ratkaisut esitellään raadille ja joka haasteen paras ratkaisu palkitaan. Lisäksi palkitaan koko kisan paras ratkaisu.

Osallistujat saavat viikonlopun ajaksi käyttöönsä Aalto-yliopiston ja yrityspartnereiden tarjoamia 5G- ja IoT-alustoja. Tekniikoina on 5G, LTE, NB-IoT ja LTE-M. Esimerkiksi Telia toi tapahtuman alueelle käyttöön 4G-verkkoon päivitettävän LTE-M:n, joka on nyt pilottivaiheessa ja käyttöönotto laajenee kuluvan vuoden aikana. Telia otti viime vuonna käyttöön jo NB-IoT-tekniikan.

“LTE-M otetaan käyttöön Aallon tiloihin, jolloin meillä on puoli tusinaa testipaikkaa käytössä eri puolilla Suomea. Valmistautuminen on nyt niin pitkällä, että voimme pian ottaa tekniikan laajemmin käyttöön”, sanoo kehityspäällikkö Tomi Sarajisto Telialta.

LTE-M tarjoaa laajalla verkkopeitolla IoT-yhteyksiä perinteisiä matkapuhelinverkkoja alhaisemmalla virrankulutuksella.Ratkaisuissa voidaan käyttää edullisia antureita ja matkaviestinverkossa pystytään välittämään yhä enemmän dataa käytännössä reaaliaikaisesti.

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitos Comnet tarjoaa kehittäjille myös oman avoimen alustan kautta yhteydet NB-IoT:ta tukevaan mobiiliverkkoon.

Ensimmäisen kerran IoThon järjestettiin vuosi sitten tammikuussa Berliinissä.

Lisää: IoThon (LINKKI)

NB-IoT:n ja LTE-M:n erot

  • LTE-M on kapasiteetiltaan ja nopeudeltaan suurempi IoT-tekniikka kuin NB-IoT.
  •  LTE-M-laitteet pystyvät välittämään 4G-puhetta ja toimivat liikkeessä. Tekniikka sopii puheohjausta hyödyntäviin sovelluksiin.
  • NB-IoT voi palvella yhden tukiaseman alueella tuhansia hyvin energiatehokkaita laitteita, jotka välittävät yksinkertaista mittausdataa.
  •  NB-IoT-anturi voi toimia jopa 10 vuotta samalla virtalähteellä esim. kellarissa tai maanalaisissa tiloissa verkon hyvän kuuluvuuden ansiosta.
  • Lisää: LTE-M, NB-IoT ja muut tekniikat (LINKKI, Wikipedia)

Lähde: Telia

Kuvituskuva: Aalto-yliopisto / Aki-Pekka Sinikoski

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2019/