Oululaisyrityksen teollinen internet on langaton – pian uutuuksia

Oululainen suunnittelutalo Haltian tuo langattomalla teknologialla digitalisaation asiakkaidensa käyttöön. Yritys julkisti reilu vuosi sitten uuden langattoman IoT-laitealusta Thingsee, joka on poikinut tärkeitä asiakkuuksia. Yritys on julkistamassa myös lisää uusia tuotteita.

Vauhdissa oleva oululaisyritys pohjustaa kasvuaan kotimaisen pääomasijoitusyhtiö Inventuren ja yksityissijoittajien 4,5 miljoonan euron rahoituksen avulla. Oman myyntitoiminnan fokusoiminen kolmeen osa-alueeseen (älykylpyhuoneet, älytoimistot ja älytehtaat) on osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi. Esimerkkinä tästä on vaikkapa Lindströmin kanssa viime vuonna solmittu sopimus, joka tähtää Suomen suurimman IoT-verkon rakentamiseen.

Smart Production -liiketoiminnasta vastaa johtaja Pertti Kujala, Haltian

’’Pystymme tuotteistamaan kaikenlaisia sensori- ja mobiiliteknologian langattomia ratkaisuja. Sen avulla esimerkiksi Lindström saa verkkoon kaikki yrityksen 100 000 käsipyyhelaitetta Suomessa, kuvailee Haltianin Smart Production -liiketoiminnasta vastaava johtaja Pertti Kujala.

Vahvuutena toimii Kujalan mukaan myös yrityksen asiakkailleen räätälöimät IoT-ratkaisut. Oman teknologia-alustan, valmiiden teknologioiden ja oman pilvipalvelun avulla uudenlaisten sovellusten rakentaminen on nopeaa.

’’Yritykset ovat erilaisia, aivan kuten niiden tarpeetkin. Osittainen räätälöinti on hyvä tapa saada juuri heille sopiva ratkaisu. Asiakasyrityksissä aletaan jo ymmärtää digitalisaation merkitys ja siihen ollaan myös valmiita panostamaan”, Kujala painottaa.

IoT-projektit vaativat hänen mukaansa usean eri tahon osaamista, joten osaavien ja saumattomasti toimivien verkostojen merkitys korostuu. Haltian on tehnyt useiden kumppaniensa kanssa yhteistyötä jo vuosia.

’’Oman tiimimme lisäksi avainasemassa ovat maailmanluokan kumppaniverkostomme ja teknologiatoimittajat. Olemme mukana muun muassa Solitan ja DNA:n IoT-Allianssissa, joka muodostaa usean yrityksen teollisen internetin ekosysteemin, Kujala kertoo tyytyväisenä.

Haltian järjestää Helsingissä ensi viikon tiistaina 21.5 oman Thingsee IoT-tapahtuman, jossa aikoo esitellä uusia tuotteita ja päästä päähän IoT-ratkaisunsa Thingsee Smart Factory.

Alalla tapahtuu paljon muutenkin. Esimerkiksi sulautettu IoT on tietoturvan lisäksi esillä huomenna 17.5 Helsingissä järjestettävässä sulautetun tekniikan ECF19-tapahtumassa sekä ensi viikon torstaina 23.5 Arrowin IoT Summit -tapahtumassa, lähellä Helsinki-Vantaa lentoasemaa. Huomenna on esillä myös uusinta suomalaista tuotesuunnittelua Aalto-yliopiston kansainvälisen tuotekehityskurssin näyttelyssä Otaniemessä.

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2019/