Verkkoyliopisto tuo apua ICT-osaajapulaan

Aalto-yliopisto koordinoima verkostoyliopisto FITech vastaa ICT-alan osaajapulaan 150 kurssin voimalla. Tarjonta ulottuu tekoälyn perusteista ICT-ammattilaisten syventäviin opintoihin. FITechin kautta on mahdollista opiskella esimerkiksi monissa ammateissa hyödyllisiä ohjelmoinnin perustaitoja.

Seitsemän suomalaisen yliopiston tarjonnasta voi tekniikan alan verkostoyliopisto FITechin kautta opiskella valikoituja kursseja. Pilottikursseja on jo käynnissä, ja laajemmin opinnot on mahdollista aloittaa syyskuussa.

”Koko ajan täydentyvä tarjontamme sopii hyvin työelämässä oleville, joilla on jo aikaisempia korkeakouluopintoja”, kertoo FITechin ICT-alan tarjonnasta vastaava projektipäällikkö Katri Ventus.

Syventävien opintojen teemoja ovat esimerkiksi ohjelmistojärjestelmät ja -tuotanto sekä digitalisaatio. Tavoitteena 4 000 osaajan koulutus

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama FITech ICT -hanke toteutetaan seuraavan kolmen vuoden aikana yhteistyössä Aalto-yliopiston, Turun yliopiston, Vaasan yliopiston ja Åbo Akademin sekä Lappeenrannan, Oulun ja Tampereen yliopistokonsernien kanssa.

Konsortion perustajajäseniä ovat lisäksi Teknologiateollisuus ry ja Tekniikan Akateemiset TEK.

Lisää: FITech (LINKKI)

Kuva: Aki-Pekka Sinikoski / Aalto-yliopisto

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta