Euroopan nopein supertietokone Suomeen

Kajaani saa hoidettavakseen Euroopan tehokkaimman supertietokoneen. Asiasta päätti EU:n jäsenmaiden ja komission yhteisyritys, EuroHPC Joint Undertaking. Kone on kymmenen kertaa nykyisiä eurooppalaisia koneita nopeampi. Lisäpontta keskus voi saada myös Koillisväylän tulevaisuuden nopeasta datakaapeliyhteydestä.

Kajaanin entisen paperitehtaassa sijaitseva CSC:n Kajaanin datakeskukseen sijoitetaan nopea yhteiseurooppalainen tutkimuskäyttöön tuleva supertietokone. Kajaanin etuina ovat muun muassa uusiutuvan energian käyttö jo valmiiksi nopeat tietoliikenneverkot on suunniteltu suurteholaskentaa varten.

Kajaaniin on syntynyt muutamassa vuodessa Euroopan mittakaavassakin merkittävä, suurteholaskennan keskus. Renforsin Rannan yritysalueelle ovat keskittäneet HPC -toimintaansa julkinen toimija, Tieteen ja tietotekniikan keskus CSC sekä kaupallinen, kansainvälisesti toimiva Herman IT.

Nyt keskittymä laajenee Euroopan tason toimijaksi EuroHPC:n sijoittuessa Kajaaniin. Tulossa oleva uusi supertietokone on noin kymmenen kertaa tehokkaampi kuin Euroopan tehokkain nyt julkisessa käytössä oleva supertietokone.

Kajaanin uuden tehokoneen lisäksi uudet supertietokoneet tulevat Espanjan Barcelonaan, Italian Bolognaan, Portugalin Minhoon, Tshekin Ostravaan, Luxemburgin Bisseniin, Bulgarian Sofiaan ja Slovenian Mariboriin. Hankittavista koneista kolme on samankaltaisia kuin Kajaaniin tuleva superkone, muut viisi pienempitehoisia.

Kajaanin koneen tavoin tehokkammat koneet ovat esi-eksa-luokan koneita (teho on yli 150 petaflopsia). Ne ovat maailman viiden tehokkaimman koneen joukossa, ja viisi pienempää peta-luokan konetta (teho on vähintään neljä petaflopsia).

Uudet esi-eksa-luokan järjestelmien odotetaan tarjoavan 4–5 kertaa enemmän laskentatehoa kuin nykyiset eurooppalaisen suurteholaskennan infrastruktuurin (PRACE) nykyiset supertietokoneet. Yhdessä peta-luokan järjestelmien kanssa ne tulevat kaksinkertaistamaan Euroopan suurteholaskentaresurssit.

Uusien supertietokoneiden odotetaan olevan toiminnassa jo vuoden 2020 jälkipuoliskolla. Kaikki supertietokoneet liitetään samaan Euroopan laajuiseen nopeaan tietoliikenneverkkoon (GEANT), kuten nykyiset PRACE-infrastruktuuriin kuuluvat supertietokoneet.

Kajaaniin tulevan koneen EuroHPC-hakuprosessia varten on muodostettu myös erityinen LUMI-konsortio (Large Unified Modern Infrastructure), johon kuuluvat Suomen lisäksi Belgia, Norja, Puola, Ruotsi, Sveitsi, Tanska ja Tšekki. Lisäksi Viron ja Hollannin kanssa käydään keskusteluja konsortioon liittymisestä.

”EuroHPC:n myötä jatkuu eurooppalainen suurteholaskennan yhteistyö, josta suomalaiset tutkijat ovat jo hyötyneet vuosien saatossa merkittävästi. Investoinnin myötä CSC:n datakeskuksesta tulee yksi maailman suurimpia toimijoita suurteholaskennan saralla”, kertoo CSC:n toimitusjohtaja Kimmo Koski.

Nopeampaa laskentatehoa tarvitaan huippututkimuksen tekoon monilla eri tieteenaloilla, esimerkiksi lääketieteessä, ilmastotieteissä ja tekoälyssä. Suuret tietojenkäsittelyresurssit luovat perustan myös tutkimukselle sellaisilla aloilla, jotka ovat aiemmin olleet ulottumattomissa.

Datakeskusten rakentamiseen ja ylläpitoon jo vuosia erityisosaajia tuottanut myös Kajaanin ammattikorkeakoulu, joka on saanut jo kansallisen tason roolin tekoälyn kehittäjänä. Tulevana syksynä käynnistyvä uusi koulutus tulee tarjoamaan tekoälyn ja data-analytiikan uusia osaajia.

Kajaanin superlaskentakeskukselle voi tulla kiihdytysapua myös suunnitteilla olevasta huippunopeasta Koillisväylän tietoliikenneyhteydestä. Toteutuessaan sisämaan runkoreitti kulkisi Kajaanin kautta, uskoo Kainuun maakuntajohtaja Pentti Malinen.

Koillisväylän kaapeli tarjoaisi dataliikenteelle pienimmän latenssin eli kulkuaikaviiveen Euroopan ja Aasian välillä. Tämä perustuu lyhimpään maantieteellisen reittiin sekä uusimpaan tekniikkaan. Hanketta on edistänyt Cision, joka operoi myös nopeaa Saksa-Suomi-kuituyhteyttä merikaapelin kautta.

Cinia teki äsken yhteistyötahojensa kanssa jo aiesopimuksen Koillisväylän yhteyden toteuttamisesta venäläisen MegaFon-yhtiön kanssa. Tarkoitus on perustaa Koillisväylä-kaapelin rakentamiseen myös oma hankekehitysyhtiö.

Cinia-allianssiin kuuluu tässä vaiheessa toimijoita Japanista ja Pohjoismaista sekä investointipankki.

Lisää: EuroHPC (LINKKI), LUMI/CSC (LINKKI), EuroHPC (LINKKI), Maailman 500 superkonetta -lista (LINKKI), aiemmat Suomen supertietokone-uutiset (LINKKI) sekä uutiset Koillisväylän tietoliikeneprojekteista ja muista Cinian-merikaapeliyhteyksistä (LINKKI)

Aloitusosan havainnekuva: CSC

Tausta: Kajaanin uusi LUMI-superlaskin

Nimi: LUMI (large Unified Modern Infrastructure)

Teoreettinen huipputeho: Yli 200 petaflop/s, Linpack-suorituskyky n. 150 petaflop/s

Tallennuskapasiteetti: Yli 60 petatavua nopeaa levytilaa. Flash-teknologiaan pohjautuva kiihdytetty osuus tuottaa luku- ja kirjoitusnopeudeksi yli teratavun sekunnissa.

Suorittimet: Supertietokone tuottaa valtaosan laskentatehostaan suurella määrällä kiihdytinprosessoreita (yleiskäyttöiset grafiikkaprosessorit eli GPU:t).  Koneessa on myös tavanomaisista prosessoreista rakentuva osio, IaaS (Infrastructure as a Service) -pilvilaskentakapasiteettia sekä objektitallennusratkaisu

Tilantarve: Kone 450 m2 , tilavaraus 2200 m2 ja laajennettavissa 4600 m2

Rahoitus: EU on budjetoinut koko EuroHPC-hankintoihin yhteensä noin 1,4 miljardia euroa. Kajaaniin sijoitettavaan EuroHPC-järjestelmään investoidaan yhteensä 207,1 miljoonaa euroa. Puolet rahoituksesta tulee Euroopan unionilta ja puolet osallistuvilta mailta. Suomen osuus rahoituksesta on 50 miljoonaa euroa.

Aikataulu: Konesalin rakennustyöt tehdään kesäkuu 2019 – kesäkuu 2020 välillä. Laitteistohankinnat heinäkuu 2019 alkaen ja asennukset loppuvuosi 2020 (Q4).

Käyttöönotto ja toiminta-aika: Q4/2020 – Q4/2026

Päivitetty 8.6.2019

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2019/