5G- ja IoT-tekniikkaa sähköverkon valvontaan

Siinä missä uusiutuva energia hajauttaa tulevaisuuden energiantuotannon, langaton 5G-yhteys ja IoT hajauttavat datantuotannon sekä sen käsittelyn. Caruna ja ABB kehittävät jo uutta tekniikkaa sähköverkkojen toiminnan varmistamiseen.

Kasvavan datamäärän älykkäällä analysoinnilla sähköverkkoyhtiö voisi esimerkiksi kertoa asiakkaalle, jos kodin lämmitys käy kierroksilla auki jääneen etuoven vuoksi tai vähentää asiakkaan kokemia häiriöitä sähkönjakelussa ennakoimalla kunnossapitotarpeita entistä paremmin.

”Asioita voi aina tehdä fiksummin. Älylaitteet tuottavat jo nyt järisyttävän määrän dataa ja tahti tulee vain kiihtymään. Jos haluamme parantaa mahdollisuuksiamme palvella asiakasta seuraavan sukupolven työkaluilla, meidän pitää viimeistään nyt valjastaa data mukaan toimintoihimme ja ennen kaikkea kehittää niitä eteenpäin”, visioi sähkäjakeluyhtiö Carunan kehityspäällikkö Antti Keskinen.

Carunan Noormarkun sähköasemalla Porissa ja aseman syöttämässä verkossa testataan älykästä sähköverkon suojausteknologiaa, joka perustuu kosketusjänniteinformaatioon verkosta sekä keskitettyyn älykkyyteen. Kyse on nelivuotisesta yhteistyöstä Carunan ja ABB:n kesken.

Uuden järjestelmän tavoitteena on automaattisesti tulkita sekä reagoida sähköverkossa tapahtuviin poikkeuksiin ja kuvastaa verkon turvallisuustilaa reaaliaikaisesti. Tämän avulla voidaan nopeuttaa vianetsintää ja välttyä sähkökatkoilta kokonaan sekä ennen kaikkea varmistaa verkon turvallisuus yhä paremmin.

Kuvituskuva: Shutterstock