Satelliittiyhteydet voivat mullistaa kriittisen viranomaisviestinnän

Valtion tutkimuskeskus VTT on käynnistänyt satelliittiviestinnän tutkimushankkeen, jossa kehitetään uusia ratkaisuja kriittisten viranomaistoimintojen käyttöön. Mukana ovat korkeakoulujen ja viranomaisverkkojen osaajien lisäksi teolliset toimijat Nokiasta Airbusiin ja esimerkiksi 6G-mittausalan kehitystä Oulussa tekevään Keysigthiin. 

Suomalaisyritykseltä tehoelektroniikan puhdastila Saksaan

Suomalainen talotekniikan osaaja Caverion Saksan yksikkö suunnittelee ja toteuttaa tehoelektroniikkaa valmistavalle Semikron Danfossille ISO8-luokan puhdastilan Saksan Flensburgiiin. Projektin on määrä valmistua vuoden 2024 toisella neljänneksellä.eksellä.

MPD2023 esittelee Tampereella robotin joka osaa parannella itseään

Tampereen Manufacturing Performance Days kokoaa 5,-7. kesäkuuta valmistavan teollisuuden ylintä johtoa, teknologiapäättäjiä, asiantuntijoita sekä teknologia- ja palveluntarjoajia yhteen. Mukana on 63 yhteistyökumppania ja 700 vierasta. Tapahtumassa on esillä myös teollisuusrobotti joka osaa parannella itsesään omatoimisesti.

Tarkka pienrobotti älyelektroniikan kasaamiseen

ABB on esitellyt uuden pienikokoisen 1,5 kilon hyötykuormiin pystyvät teollisuusrobotin, joka on suunniteltu esimerkiksi älylaitteiden kokoonpanoon. Tarkkuutta tuo uusi Omnicore E10-ohjain, jonka avulla voidaan  integroida useat robotit kokonaisiksi tuotantolinjoiksi.

Eaton hakee osuuttaan Euroopan datakeskuksista

Uutta tehoelektroniikkatehdasta Vantaalle rakentava Eaton valmistautuu uuteen rynnäkköön eurooppalaisiin datakeskuksiin. Jo nyt Espoon tehtaalta lähtee sähkönvarmistustekniikkaa Euroopan suurimpiin datakeskuksiin. Tulossa on myös 12. lokakuuta alan vuosittainen Data Center Summit -tapahtuma Helsingissä.

Taajuusmuuttajavalmistaja saa uuden suomalaisvetäjän

Suomessa toimiva Danfoss on nimittänyt taajuusmuuttajatoimintojen uudeksi vetäjäksi lokakuusta alkaen ABB:ssa toimineen Mika Kuljun. Nykyinen Vesa Laisi siirtyy samalla eläkkeelle. Laisi tuli yrityksen johtoryhmän jäseneksi kahdeksan vuotta sitten kun yritys osti vaasalaisen Vaconin.

Yhteistyörobotteihin lisää vauhtia ja kapasiteettia

ABB kasvattaa helposti opetettavien yhteistyörobottiensa valikoimaa tuomalla YuMi- ja YuMi-cobottien rinnalle neljän ja viiden kilon hyöty pystyvämmät GoFa- ja Swifti-yhteistyöcobotit. Tarjolle tulee neljän ja viiden kilon hyötykuormaan pystyvät aiempaa nopeammat uutuusmallit.

ABB vetämään vihreän sähkön ohjelmaa – Koneelle ja Sandvikille omat hankkeet

Suomen ABB käynnistää yhteistyössä Business Finlandin kanssa maailmanluokan T&K-ohjelman hiilineutraalin yhteiskunnan optimaalisen sähköntuotannon ja -käytön alustojen kehittämiseksi. Business Finland on myöntänyt ohjelmalle 20 miljoonan euron rahoituksen veturiyritysten haastekilpailussa. Samanlaiset panokset saivat myös Koneen ja Sandvikin omat veturihankkeet.

Vaasaan uusi muuntajien kokoonpanolinja

ABB:n Vaasan muuntajatuotantoa kasvatetaan investoimalla uuteen muuntajien kokoonpanolinjaan, joka kasvattaa tehtaan tuotantokapasiteettia. Samalla yrityksen Power Grids-toimintaa ollaan myymässä japanilaisen Hitachin haltuun.