Etteplan ostaa sulautetun elektroniikan ja mekatroniikan osaamista

Teollisuuden suunnittelutalo Etteplan ostaa ruotsalaisen sulautettuun elektroniikkaan ja mekaniikkaan keskittyneen insinööritoimisto Devex Mekatronikin. Yritys toimii Tukholman lisäksi viidellä paikkakunnalla. Liikevaihto oli viime vuonna 9,2 miljoonaa euroa ja väkeä 120.

Ruotsalaisyrityksen hankinta toteuttaa Etteplanin tiedotteen mukaan yrityksen kasvustrategiaa, jonka ytimessä ovat orgaanisen kasvun lisäksi osaamisen ja markkina-aseman vahvistaminen yritysostojen avulla.

Vuonna 1998 perustettu Devex Mekatronik on erikoistunut elektroniikka- ja mekaniikkasuunnitteluun, ohjelmistokehitykseen ja sulautettuihin järjestelmiin sekä terveysteknologiaan.

”Devex Mekatronikin oston myötä vahvistamme asemaamme Ruotsin kasvavilla markkinoilla ja laajennamme osaamistamme erityisesti terveysteknologian osalta”, Etteplan Oyj:n toimitusjohtaja Juha Näkki sanoo.

Etteplanilla on ollut pohjoismaissa laajaa teollisuusuunnittelun osaamista ja vuonna 2016 ostetun Espotelin myötä hankittua vahvaa sulautetun elektroniikan ja IoT:n osaamista.

Osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa julkisteta.

Kaupan jälkeen Ruotsissa työskentelee yli 600 etteplanilaista viidellätoista eri paikkakunnalla. Kaikkiaan Etteplanissa on yli 3100 työntekijää Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa, Puolassa ja Kiinassa. Viime vuoden liikevaihto oli 236 miljoonaa euroa.

Kuvituskuva: Shutterstock

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2019/