Kiihtyvyysanturista uusi versio ja kehityskortti

Boschin Sensortec on julkistanut uuden version älykuulokkeille optimoidusta BMA456-kiihtyvyysanturistaan. Tarjolla on myös pieni kehityskortti protolaitteiden tekemiseen.

Uusi Bosch Sensortec BMA456-versio sisältämä muun muassa askelmittari tunnistaa, onko käyttäjä paikallaan vai liikkuuko hän kävellen tai juosten.

Anturia voi ohjata intuitiivisesti napautuksin, joiden avulla käyttäjä voi esimerkiksi säätää radion äänenvoimakkuutta tai vastaanottaa ja hylätä puheluita.

Uuden anturiversion toimintojen mahdollistavat muun muassa ohjaamisen pään liikkeillä, kehon liikkeiden seurannan ja ääniapuriominaisuuksien käynnistämisen äänen havainnoinnilla.

Bosch Sensortec BMA456 on valmistajan mukaan markkinoiden ainoa anturi, johon on suoraan integroitu älykuulokkeille optimoituja ominaisuuksia. Yritykset voivat suunnitella pienempiä älykuulokkeita, joilla on aiempaa parempi suorituskyky mutta pienempi virrankulutus.

Älykuulokkeet ovat nopeasti kasvava markkinasegmentti ja huomattava kasvun ajuri puettavan elektroniikan alalla. SAR Insight & Consultingin datan pohjalta on arvioitu, että True Wireless Earbuds (TWE) -markkinat kasvavat 180 miljoonaan yksikköön 2023 mennessä.

Uusi BMA456-kuulokeversio on kooltaan 2 x 2 x 0.65 mm³. Pienikokoisen kehitysmoduulin lisäksi tarjolla on myös Shuttle Board ja tarvittavat koodit. Kortit sopivat kaikille BMA456-anturiperheen versioille.

Lisää: Bosch Sensortec (LINKKI), tuotetiedot (LINKKI) ja jakelijat (LINKKI)

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta